Kausianalyysi -08

Tosiaan, kausi 2008 on paketissa. Olin jo unohtaa, kun uuteen valmistautuminen on alkanut varsin intensiivisesti O-ringenin jälkeisestä päivästä alkaen. Pieni palailu ja historian faktojen tutkailu ei liene pahitteeksi. Koska faktoja on hyvin vähän varsin onnettoman harjoituspäiväkirjailun vuoksi ja kuitenkin numeroita rakastavana ihmisenä (mun huumoria ymmärtämättömille todettakoon, että kursivoitu teksti on sitä omataivaismaista kuivaa sarkasmia) haluan joitain laskutoimituksia ynnäillä, niin tässäpä yöpaikat kauden ajalta yöpymismäärin järjestettyinä pienimmästä suurimpaan:

Tien E4 varressa välillä Sundsvall - Hudiksvall 1
Tukholma 1
Kokkola 1
Oulu 1
Kuopio 1
Helsinki 1
Hillerod 2
Harjavalta 2
Porvoo 2
Jyväskylä 2
Kiuruvesi 2
Puolanka 2
Saariselkä 2
Mölnlycke 3
Kalajoki 3
Tornio 3
Sandviken 4
Laiva välillä Helsinki - Tukholma tai päinvastoin 4
Ylläs 5
Juna välillä Lappi - Etelä-Suomi 5
Idre 6
Sälen 6
Hisingen 6
Laiva välillä Turku - Tukholma tai päinvastoin 6
Kumlinge 6
Artjärvi 7
Dospat 8
Vuokatti 9
Autossa Tampereen eteläpuolelta kohti Pelloa, perillä aikaisintaan klo 2 yöllä 10
Göteborg 16
Partille 17
Hattula 27
Kangasala 30
Pello 165

165 yötä vietin siis viime vuoden SM-viestin jälkeisestä maanantaista tämän vuoden SM-viestiin Pellossa, muun ajan (200 yötä) vietin matkalaukkuelämää. Käyn koulua Pellossa ja Pello on henkinen kotini. 200 on aika raju luku, sillä 199 yötä 200:sta on vietetty yksinään urheilun vuoksi poissa kotoa. Yhden yön syy ei suoranaisesti liity urheiluun, mutta ilman tätä henkilökohtaista syytä olisin mitä todennäköisimmin viettänyt kyseisen yön Göteborgissa.

Reissaaminen on toki kasvattavaa. Suunnistajalle kiertäminen on myös erittäin hyödyllistä, sillä maastopankki on eräs tärkeä osa-alue huippusuunnistuksessa. Joka tapauksessa pyrin vähentämään matkalaukkuelämää puolella kuluvana vuonna! Tavoite on kova, mutta uskon, että kehityn kotioloissa urheiljana parhaiten, ihmisenä minulla on enemmän aikaa kehittyä! Tuloksistakin voi tarkastella, että parhaimmillani olin, kun olin saanut rauhassa harjoitella Pellossa ennen kilpailuja. Mistäköhän tuo johtuu? Valaisisiko tässä syssyllä Pellon Ritavaarassa käydyn lenkin jälkitunnelmissa syntynyt teksti syitä? En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan. Ehkä nämä pitää vain kokea:

"Kurvaan tutulle paikalleni, raotan ovea. Jäämereltä tuulee ja tihuttaa kylmiä karpaloita. Sää on sumuinen, kuin aina Ritavalkealla. Korppi syö lajitoveriaan, muut villipedot ovat kaikonneet, ne eivät ole tottuneet ihmisiin.

Katsahdan Valkeajärveä. Ei näy uimareita tai karavaanareita. Ei toisaalta mikään ihme, vesi näyttää hyytävän tummalta ja tuuli nostattaa vaahtopäitä. Ei aikaakaan, niin riitteille uskaltautuu ensimmäiset pilkkijät.

Ritavalkean hiihtokeskuksen kulta-aikana rakennettu, tuulessa iloisesti pyörimään tarkoitettu maalikyltti on vuosien saatossa taipunut kaarelle eikä kykene kuin liikkumaan edestakaisin pientä liikettä. Kauhuelokuvien narinan se kuitenkin saa aikaiseksi. Lähtökyltti ei sekään enää pyöri, se on ruostunut kiinni kannattimeensa.

Työkkärin työntekijät näkyy käyneen stadionia kunnostamassa. Ovat niittäneet metrisen horsmikon lähtösuoralta. Kompastun kuoppaan, joka on syntynyt autolla kurvatessa. Mietin, olisiko Koskenniemi taas käynyt tihutöissään, pari vuotta sitten ajeli Kylävaaran purun rullalle ja hoiti sakkonsa yhteiskuntapalveluna puruja haravoiden, vai olisiko työkkärin miehillä tullut kiire kahvitunnille. Todennäköisesti kyseessä on mies molemmissa rooleissa.

Tarkoituksenani on juosta kympin latu ympäri kahdesti. Alussa kymppi kulkee Ritiksen vitosen kanssa samalla reitillä. Vitonen on valaistu ja purutettu joskus vuosia sitten. Pari talvea sitten kunnan virkamies vitosta hiihtäessään kertoi suunnitelleensa valojen sammuttamista säästösyistä: latua kun ei kukaan käytä... Tuona talvena olin sitä jo parituhatta kilometriä käyttänyt. Kunnan virkamiehemme innostus kilpahiihtolatuja kohtaan saa varsin outoja piirteitä, kun kuuntelee juttuja Ylitornion kunnanjohtajasta, joka esimerkiksi latujen ojitusten jälkeen tasoitteli latupohjaa pistolapiollaan ja maisemoi turpeella ojien pientareita. Talvisin sama mies katkoo oksia ladun varresta, kun joku niistä sattuu törröttämään väärään suuntaan.

Ensimmäinen puolitoista kilometriä on nousua. Jyrkimmät kohdat on hiekkapohjaisia ja uurteisia, sillä purut ovat sateen vaikutuksesta valuneet alemmalle tasanteelle. Viimeisen jyrkän porot taasen ovat myllänneet pehmeäksi, vanhalla hiekkauopalla kun on tarpeeksi tuulista räkän karkoitukseen.

Hiekkakuopannousun jälkeen kolmonen kääntyy vasemmalle, siitä kertovat kyltit ovat kuluneet lukukelvottomiksi, yksi niistä kaatunutkin, mutta tuo ei menoani haittaa - nämä ladut tunnen koulukirjoja paremmin! Katsahdan oikealle. Tuonne pikkupolulle jatkuisi mäkitestini, jota ei voi oksentamatta juosta.

Poroja estävät aidat ladun varressa ovat kaatuneet, vain siellä täällä on pystyssä vanhoja tukipilareita.

Hiekkauopalta laskeuduttua uralla on varsin kuluneet työrukkaset. Jonkun erakon vapaaehtoisvoimat ovat tähän ehtyneet.

Joku työkkäriläinen on käynyt poistamassa kiven latu-uran tieltä jättäen tilalle valtavan montun, jossa pari lenkkiä sitten olin katkaista akillesjänteeni. Nyt osaan välttää salamyhkäisesti piiloutuvan montun, ihmettelen vain, miksi juuri tuo kivi valittiin näistä kaikista? Routa kun jatkuvasti nostaa uusia järkäleitä kohti pintaa, kuukauden päästä saa Peltonen taas kyytiä noissa kivissä.

Kympin latupohjaa ei ole purutettu saati valaistu. Viimeksi se on talvella avattu vuonna 2003, silloin viikoksi Lapin Lumirasteille. Sitä ennen kai -93 SM-hiihtoihin. Kilometripylväät matelevat vastaan, polku umpeutuu alla. Paikoin kivikko peittyy vaarallisesti varvikkoon ja nilkat ovat kovilla. Kaatuneita puita ja lampeutuneita soistumia ylittäessä tulee mieleen tarina kymmenentuhannenmetrin estejuoksusta.

Eräs mäkijakso on katkaistu puolivälistä parikymmenmetriseen alamäkeen. Sen jyrkkyys riittää vauhdin maksimointiin. Alla odottaa 150 asteen mutka, monen hiihtäjän painajainen happolihaksille. Happokertymää kun on haettu salakavalasti loivenevasta ylämäestä. Vasta jarrutusta suunnitellessa voi tuntea massiiviset hapot reisissä. Jalat jättivät monella tottelematta tuolloin vuonna -93.

Oman vaaranpaikkani koen eräässä toisessa alamäessä. Suuremmasta koivusta on edellistalven lumien painosta kaatunut latvus pienemmän päälle ja nyt tuo pienempi kaareutuneena roikottaa satakiloista latvusta kulku-urani yllä parin metrin korkeudessa. Latvus heiluu ikävästi tuulessa, mutta uskallan juosta alta, sillä uskon, ettei ansaa ole viritetty kaltaisilleni.

Kaatuneen kuuden kilometrin pylvään jälkeen alkaa kahden kilometrin nousu. Kaikesta huolimatta kaikkien aikojen suomalainen kestävyysurheilija heitti leikin kesken 50 kilometrin kilpailussa näillä kohdin, ensimmäisellä kierroksella. Hiihteli hiljaisena yleisöreittiä takaisin kilpailukeskukseen.

Puolivälistä Makkaravaaran nousua voi nähdä kympin komeimmat maisemat. Lyhyen vilauksen ajan näkymät Amharovasta Mustitunturin kautta aina Ylläkselle asti on muuten ladulla piilotettu varsin onnistuneesti. Edes Makkaravaaran päältä ei voi tiheän puuston vuoksi ihailla avaria maisemia.

Ritavalkeasta kerrotaan monia tarinoita, muutamat ovat jaksaneet uhrata nuoruutensa pyrkiessään harmoniaan sen voimien kanssa. Palkkana uurastuksesta on tarjoutunut vain loputonta tuskaa.

Itsekin olen satoja litroja hikeä vuodattanut Ritavaaran rinteille. Minä olen Ritavalkean viimeiseksi jäävä taistelija. Loppusuoraa juostessani pimeys laskeutuu yllättäen Ritavalkean ylle, tuuli tyyntyy ja sade yltyy samassa. Se on merkki siitä, että minun harjoitukseni Ritavalkealla on ohi, enää minulla ei ole asiaa jatkaa oleskeluani. Ritavalkean legendojen aika on jälleen ottaa alue itselleen. Ovenraosta huudan palaavani vielä, vielä ei ole minun aikani liittyä Ritavalkean legendojen joukkoon!"

Miksi sitten haluan palata Ritavalkeaan uudestaan ja uudestaan? Sen vuoksi, että tarjoamastaan loputtomasta tuskasta huolimatta Ritavalkea ei petä koskaan! Ritavalkea tarjoaa aina enemmän kuin muut vierailemani urheilupaikat, aika monessa olen ehtinyt elämässäni vierailla. Edellisellä reissulla sain nähdä jännittävän luonnonnäytelmän, kun ihmettelin puiden lomassa pilkistävää keltaista, ohutta ja pitkää valojuovaa. Myöhemmin tajusin juovan taivaanrannaksi, joka alhaalta rajoittui Ruotsin tuntureihin, ylhäältä pilviin. Ruotsin tuntureilla paistoi siis aurinko, kohta se olisi taas meilläkin!

Toisin sanoen, luova hulluuteni ajaa analysoinnin edelle. Silläkin oppii, uskon niin!

---

Olen päättänyt vaihtaa valmentajaani. Harjoittelu Jannen, Matin ja Tommin valmennettavana on ollut antoisaa, mutta nyt uskon ymmärtäväni tarpeeksi, jotta osaan rakentaa oman tieni koti maailman huippua. En halua, että ulkopuolisten urheilijoiden osaaminen asettaa kehittymiselleni katon, vaikkakin varsin korkealla tuo katto on alaisuudessanne ollut!