Olen suunnistanut kolmena perättäisenä vuotena Suomen
maajoukkueen huonoimman sijoituksen MM-kilpailuissa. Ei niin mairittelevasta
ennätyksestä herää väistämättä kysymys, mitä nimeni tekee tulevanakin vuotena
maajoukkueen listoilla.
Jokaiselle vuodelle olisi oma tarinansa, selityksensä. Nuo
vuodet ovat vieneet kovimman nuoruuden uhon mennessään.
Oma palo huippu-urheiluun ei ole kuitenkaan hiillostunut.
Osa syynsä on lähipiirillä: perheellä, Pellon Ponnen suunnistajilla ja työnantajalla,
eritoten Kainuun Prikaatin liikuntaihmisillä, jotka arkielämän pyhänä
kolminaisuutenani huippu-urheilun palo silmissään suorastaan vaativat elämään
unelmaani.
Olen kiitollinen, että saan taas harjoitella. Jos joskus
vielä olen hyvässä kunnossa, olen taatusti onnellinen siinä hetkessä.
Blogeja perustetaan kun on jotain sanottavaa tai jotta saisi
tyttöystävän. Minulla on maailman ihanin tyttöystävä ja kuulemma blogini ei ole
ensisijainen syy siihen.
Jos minulla jatkossa on sanottavaa, kirjoitan sen ylpeänä
ponsilaisena ”Karun maan, villin kansan” sivuille.
Rauhallista Joulua itse kullekin säädylle,
yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Tämmöinen olisi kuulunut toki jo pelpo.blogspotin
puolelle, mutta menkööt nyt maailman ensimmäisen sosialistin syntymän
kunniaksi.
