Voi kun olisin tiennyt, minkälainen ruljanssi minua alkaneella viikolla odotti. Välietappi Maijalla meni mukavasti. Pakko oli päästä helvetin huonoon keliin lenkkeilemään, juosta helvetin lujaa juoksun kulkiessa helvetin hyvin.
Kairoissa odotti sopulilauma kysymyksineen. Olen jo kauan sitten huomannut olevani urheiluni vuoksi julkisuushuora. Jo silloin kauan sitten päätin, että käytän julkisuuden hyväkseni. Tapanani on kertoa kaikesta, mistä rohjetaan kysyä. Senpä vuoksi niin lähelle Muurolaa en ole ennen joutunut, kuin unelmieni jälkeisellä viikolla jouduin.
Alamäkeä jatkui monta kuukautta. Päätä selvittelin parisen viikkoa. Pimeä maantie rullaantui melkoista tahtia. Pää vaati kaiken tekemäni työn selvitäkseen. Olisi kai vaatinut enemmänkin. Kynttilää oli poltettu molemmista päistä siten, että roihu oli kuihtunut tuikuksi. Urheiluharrastuksen vuoksi ainoa sosiaalinen kontakti parin viikon ajan oli ollut öisin pakkasten vuoksi käymään jätetty kaivinkone. Esimerkiksi siinä oli selvittelemistä.
Onneksi kevät koitti etuajassa tien vietyä eteläiseen Ruotsiin. Kolmisen viikkoa huippu-urheilua palautti järjestyksen vallankumousliikehdinnälle alttiiseen unelmien valtakuntaan. Huonossa vireessähän sieltä tietysti kotiin palattiin, mutta olipahan kuitenkin hetken ajan saatu elää vähäjärkisen ihmisen elämää.
Tästä eteenpäin Jukolaan asti touhu oli yhtä arpomista. Pieniä hetkiä meni jopa nautittavasti, mutta pääosa päivistä meni poukkoillessa tilaisuudesta toiseen. Maisema vaihtui ja siitähän jotkut pitäisivätkin - rokkarin elämästä.
Urheilu-uraa tuo nelipyöräisellä maantien kuluttelu ei vienyt ainakaan parempaan suuntaan. PM-kisojen keskimatkan jälkeen mies oli pahoin rikki. Jo aiemmin keväällä järkeilty sprintin väliin jättäminen ei käynytkään päinsä. Purin kassit takaisin Hotelli Valtatie Kympin lattialle ja itkin itseni uneen.
Kaikesta huolimatta sprintin jälkeisenä päivänä käyty Forssa-Games onnistui. Hetken olin taas iloinen, oikealla tiellä saatetaan sittenkin olla! Tällä suorituksella oli lopulta ratkaiseva merkitys koko kauden onnistumiseen.
Iloa ei kauaa jatkunut. Pilasin seuran Jukolan pitkän yön laahustelullani. Kukaan ei sitä minulle ääneen sanonut, mutta tiesin sen sanomattakin: Yksi unelmamme siirtyi taas vuodella eteenpäin.
Vielä piti kokea yksi takaisku, ennen kuin olin henkisesti ja fyysisesti riittävän pohjalla ponnistamaan kovalta alustalta ylöspäin. Minun piti nimittäin toteuttaa monista varsin karulta kuulostava valmistautuminen korkealla käytäviin nuorten MM-kilpailuihin. Ajattelin viettää kymmenen päivää telttaillen Ruotsin tuntureilla. Kun tarpeeksi korkealle olin noussut, totesin siellä elämisen ja harjoittelun mahdottomaksi: Lumi peitti suurimman osan maastosta ja tuuli riepotteli telttaa kuin Taivainen kroppaansa kaiken tuon kokemansa jälkeen.
Kun pääsin kotiin Pelloon, jätin kaiken omaa urheiluani haittaavan pois elämästäni. Blogien sijaan luin DDR:n yleisurheiluvalmennuksesta kertovaa teosta, television sijaan katselin karttoja, mehun sijaan join supervihreää ja merisuolavettä, sosiaalisen elämän sijaan kävelin jokirannassa kiviä heittelemässä, muiden ja omien vanhojen tekemisteni tutkailujen sijaan suunnittelin seuraavia harjoituksia...
Tehoharjoitukset juoksin lähes poikkeuksetta testijuoksuina vanhoihin tuloksiin peilaten. Joka ikinen kerta, kun jotakin testireittiä juoksin, tein selkeästi oman ennätykseni. Fysiikka oli sittenkin säilynyt rautaisena läpi hirveän kevään. Tarvittiin vain tarpeeksi asennetta ja vitutusta, jotta ruho alkoi liikkumaan kuten halusin.
Italiassa tuli sitten melkoisesti takapakkia, kun tähänastisen urheilu-urani tärkein startti oli ohitse jo ykkösrastilla. Etenin sinne nopeinta vauhtia. Silti tiesin, että jos tämä tällaisena jatkuu, ei minulla ole mitään mahdollisuuksia mihinkään. Aikamoisen henkisen taistelun jälkeen huippusuoritus keskimatkalla on urani kovin temppu.
Tuo keskimatka avasi lukon touhusta. Ymmärsin, että kovissakin kisoissa sujuu parhaiten, kun osaa ottaa touhun tarpeeksi rennosti. Lähtökynnykselläkin voi kujuilla tyttöjä ja heittää hetulaa Summasen kanssa, sen minä opin. Siinä tulikin kaikenlaisia katsastuksia ja sotilaiden MM-kilpailuja, sekä Euromeetingejä että SM-kilpailuja. Kaikki sujui niin, että sain varmistuksen oikeasta tiestä.
Tai oikeammin, eihän tuo mikään tie ole, kinttupolku korkeintaan. Nähtävästi kivinen sellainen.
Tässä tekstissä julkaisin kauden huonot kokemukset. Hyvistä kokemuksista voi lukea esimerkiksi alempaa tästä blogista.
