Aamulla oli kurkussa pientä karheutta ja olo kuumeinen. Päätin taas ilmottaa kropalle, että sairasteluun ei ole aikaa. Siispä tänään yritin kehittää fyysisistä ominaisuuksitani mm. aerobista ja anaerobista kapasiteettia, nopeutta, kimmoisuutta, lajitekniikkaa ja lihaskuntoa.
ap; juoksu 90´, kolme kertaa viiden minuutin loikkatuokiot ripoteltuna pitkin lenkkiä. Tein pääasiassa vuoroloikkia loivaan ja jyrkkään ylämäkeen. Toisessa ja kolmannessa viisiminuuttisessa alkoi loikkiminen tuntua vihdoin taas suhteellisen kimmoisalta. Siitä innostuneena mittautin 5-loikkatuloksen kotinurmella: 11,20m. Pah, ei mihinkään.
ip; juoksu 10min + koordinaatiot 10min + 1000m / 2´43´´ + keskivartalon tukilihaskuntopiiri 10min + 3 x 200m / 200m (32´´/1´20´´) + juoksu 10min. Pekimäinen reeni. Itselleni tämä oli lihaksistoa herättelevä reeni, Peki taas herkkänä kaverina saa etenkin vedoissa itsestään paremmin irti ja kehittää siten anaerobista kapasiteettiaan. Tonnin aika oli pieni yllätys, sillä vedin vedon loppuun asti matkavauhdilla ilman kirejä tai muuta irvistelyä. Kevyt taitoreeni loppuverryttelyksi olisi kruunannut harjoituksen, mutta tämäkin kelpasi.
Ponnen urheilukenttä vaikuttaa olevan otollisin paikka tavata vanhoja tuttavia. Sinne minun tämänhetkinen sosiaalinen elämäni (kodin eli perheen ulkopuolella) taitaakin sitten jäädä.
21th MuddyX Oulunsalossa
-
21 th MuddyX kisattiin Oulunsalon hiekkakankailla, Akionsaaren
rantapusikoissa ja osin urbaanilla alueella. Bonusrastilla tutustuttiin
metsittyvään soranot...
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti