23.12.10

Urheilija-punkkarin elämää 22.-23.12.

Lada on viimepäivinä ollut autona kun olen Ritavalkealla käynyt. Keräilen suksilla käyriä, sillä talven tavoitteet niitä vaativat.

Viimeisin kausi hiihtoineen ja juoksuineen on analysoitu ja paketoitu moneen kertaan numeroina ja verbaalisesti. Vuosi armeijassa aiheutti omat haasteensa ja kaikkea en kyennyt ratkaisemaan tarpeeksi hyvin. Tulokset eivät tyydyttäneet, mutta uudet lumet ja auringonpaisteet ovat edessäpäin.

Viime kaudesta en enempää kirjoittele. Tälle kaudelle on kirjattu uudet tavoitteeet ja edessä ovat uudet haasteet. Tavoitteina on hiihtosuunnistuksen pitkän matkan maailmanmestaruus ja kesäsuunnistuksessa tason nosto sijoille 1. - 10.

Hiihtosuunnistuksessa pitkät matkat on tahkottu nykymalliin yhteislähdöllä, mutta ruotsalainen villitys on keskimatkata ryysiksellä. Senpä vuoksi tänä vuonna kuninkuusmatka on kunnollinen äärimmäisen kestävyysurheilun koitos. Yksi urani suurimmista unelmista on voittaa hiihtosuunnistuksen pitkän matkan maailmanmestaruus väliaikalähdöllä ja nyt siihen on lähes ainutkertainen mahdollisuus!

Harjoittelu kohti tuota unelmaa palvelee myös kesän tavoitteita. Kynttilää ei ole poltettu molemmista päistä vaan sitä on valettu runsaalla aerobisella harjoittelulla. Matkavauhti onkin kasvanut hiihtäen ja juosten kohtuullisen mallikkaaksi. Enää ei tarvitse kauhulla odottaa Ritiksen vitosen ensimmäisen puolitoistakilometrisen mäkijakson viimeisintä töppyrää. Aiempina vuosina meno on tökännyt viimeistään siihen, mutta tänä vuonna se menee jopa jonkunasteisella loikalla ilman suurempia happoja. Kone huoltaa tehokkaasti ja käy kevyemmillä kierroksilla. Turbo tosin puuttuu, mutta niin puuttuu Ladastakin.

ke:
-juoksu 8km/35min
-hiihto 135min/33km Ritiksellä
-juoksu 5km/20min + ylävartalon maksimivoima 20min + juoksu 5km/20min

to:
-juoksu 6km/25min, pari spurttia
-juoksu 9km/40min
-hiihto 70min/21km Ritiksellä sisältäen 11km/29´58´´ (2 x Ritiksen vitonen) reipas/kova. Ensimmäisellä vitosen kierroksella meinasin laskea jäniskolarin. Oli meinaan laskussakin vauhtia.

Rauhallista Joulua!

3 kommenttia:

  1. Erittäin maukasta ja rauhallista juolua sekä menestystä tulevalle vuodelle...

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua teille kaikille! Belgian porukka!

    VastaaPoista