1.8.09

Sleeping Sun

Onpa pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne blogiini. Pyydän anteeksi lukijalta ja lupaan parantaa tapani. En ole ehtinyt kirjoittamaan, sillä on ollut niin kiire ja jokapaikkaan on pitänyt repeytyä. Eikä oikein ole tapahtunut mitään, mistä voisi kirjoittaa.

Jos joku Japaniin matkustava suomalainen hiihtosuunnistaja luke tämän, niin annanpa teille erään etukäteisspekulaation sprintistä. Kannattaa Kiiskisenkin lukea, jos vaikka satun huomisen kisan jälkeen masentuneena keksimään, että aloitankin kesäkauden saman tien. Silloin siihen sprinttiin olisi varamiehelle paikka näyttää.

Ainiin. Minunhan piti kirjoittaa tässä blogissa pääasiassa muusta elämästä kuin urheilusta. Mutta kun mitään muuta ei tapahdu. Tai no voisinhan mie Wanhojen tansseista ja Abi-perinteistä kirjoittaa. Sattuneesta syystä koin ne ensimmäistä kertaa elämässäni samalla viikolla.

Mutta kun blogit ja galleriat pursuaa kuvia prinsessoista ja naamiaisasuista. Mitä uutta mie voisin enää keksiä paljastettavaksi? Laitanpa siis vain linkit Wanhojen tanssien ja Abipelleilyitten lehtijuttuihin. Abikuviin en ollut joutunut (huh), Wanhoissa tanssahtelen kahdessa kuvassa ja kolmannessakin näkyy liesituuletin (iiik).

Ehkä semmonen hauska juttu sattui meidän Abikonvassa eli toiselta nimeltä potkiaisissa. Satuin nimittäin voittamaan ilmakitaransoiton mestaruuden. Mahtava matematiikan opettajani kyselikin, että mitenkäs sitä noin auton rattiin mennään? Et taida olla ajokunnossa! Vastaaminen oli helppoa: "Syntynyt pelleksi, en tarvitse alkoholia."

Tästä tulikin pitkä juttu. Kello on niin paljon, etten jaksa tarkistella, joten kirjoitusvirheitä varmaan on ainakin tuhat. Jos joku jaksoi lukea loppuun asti, niin kerrotaanpa nyt se vinkki: Vaikka bulletinissä lukeva 3% leveätä tamppariuraa koko urastosta onkin todella vähäinen, ei se tarkoita sitä, etteikö sprintissä hiihdettäisi 50-80% kisasta leveällä baanalla. Eli ruotsalaiset tietysti satsaavat kapeaan pöpperöuraan, kun sitä kerran bulletinin mukaan on tarjolla. Norjalaiset todennäköisesti online-translaattaavat tämän tekstin, joten heille asia on kohta tiedossa.

Tulipas sekava teksti. Olen tyytyväinen itseeni, sillä se oli tarkoituskin.

Jiippijaijjee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti