28.8.09

28. "etelään"

Päivä maantiellä Pellosta Tampereelle. Ennen ajelua 20min juoksua ja jälkeen 40min juoksua. Iltalenkki meni tulevan estejuoksudebyytin harjoitteluksi, kun Kirkkoharjussa pidetään jonkun sortin maastopyöräilykisat ja nauhoja meni metsässä ristiin rastiin.

27.8.09

27. "kartoitukset valmiiksi"

a; juoksu 20´. Jaksoin vihdoin herätä ihmisten aikoihin, joten oli oiva paikka aamulenkille.

ap; suunnistus/kartoitus 210´, josta 21km juoksua metsässä ja loput kartoittelua seisoskellen ja kävellen. Alkuun vedin 4 x 1-1,2km suunnistusvedot rennon kovaa (4´28´´, 5´42´´, 4´19´´ ja 4´27´´). Kartoitustyöt Haukiselän kartalla on nyt tehtynä. Kartta julkaistaan ensi keväänä viikkoa ennen Jukolaa Tornionlaakson Rastipäivillä. Jos vielä ei ole maastotyyppi selvinnyt, niin jotain osviittaa antanee suunnistusvetojen kilometrivauhdit.

ip; juoksu 40min sisältäen pari rotkohyppysarjaa, Puruskoksen lenkki

26.8.09

26. "iltarastit"

ap; suunnistus, kisavauhtiset vedot 18´54´´/4,9km + 12´55´´/3,5km + 7´09´´/2,0km + 5´36´´/1,6km eli yhteensä 44´34´´/12km. Loppua kohti ratojen lyhetessä yritin vielä nostaa hitusen vauhtia. Juoksin vetoina siis tämän iltaisten iltarastien radat, ensimmäisenä A-radan, sitten B:n, C:n ja D:n. D-rata oli 1:5 000 mittakaavan kartalla. Sen verran oli happoja siinä vaiheessa, että kymppitonninen olisikin saattanut silmissä sumeta. Rasteilla leimaukset ja koodien tarkistelut eli samalla leimausharjoittelua tai jotain. Leimasimet kunnon rastipukeissa ihan niin kuin kisoissakin. Palautukset noin 2min. Alkuun ja loppuun pieni juoksuverkka.


Illalla hölköttelyä ja koordinaatioita 30min iltarastien järjestelyjen lomassa. Aapohan se oli bongannut kartat jo ennen iltarasteja. Onnistui tänään B-radan kakkossijan veroisesti.

25.8.09

25. "toinen välimallin päivä"

ap; juoksu 40min hiekkatiellä, sisälsi intervallit 10min rennon reippaasti, 5min reippaasti ja 3min kovaa, palautukset 4min ja 3min + käyräkarttasuunnistus 4,1km/35´. Koitin vetää Aaros-vivaa ja melkein siinä onnistuinkin. Aaros vaan työntää samanlaisella viivalla käyräreenit suunnistusvetoina ja kirjoittaa metsästävänsä kadonnutta taitoa.

ip; juoksu 40min, sisälsi 10min koordinaatioita. Lenkki Orajärven kuntopolulla iltarastien rastien viennin päälle.

24.8.09

24. "lähes kaikki fyysisen kunnon osa-alueet"

Aamulla oli kurkussa pientä karheutta ja olo kuumeinen. Päätin taas ilmottaa kropalle, että sairasteluun ei ole aikaa. Siispä tänään yritin kehittää fyysisistä ominaisuuksitani mm. aerobista ja anaerobista kapasiteettia, nopeutta, kimmoisuutta, lajitekniikkaa ja lihaskuntoa.

ap; juoksu 90´, kolme kertaa viiden minuutin loikkatuokiot ripoteltuna pitkin lenkkiä. Tein pääasiassa vuoroloikkia loivaan ja jyrkkään ylämäkeen. Toisessa ja kolmannessa viisiminuuttisessa alkoi loikkiminen tuntua vihdoin taas suhteellisen kimmoisalta. Siitä innostuneena mittautin 5-loikkatuloksen kotinurmella: 11,20m. Pah, ei mihinkään.

ip; juoksu 10min + koordinaatiot 10min + 1000m / 2´43´´ + keskivartalon tukilihaskuntopiiri 10min + 3 x 200m / 200m (32´´/1´20´´) + juoksu 10min. Pekimäinen reeni. Itselleni tämä oli lihaksistoa herättelevä reeni, Peki taas herkkänä kaverina saa etenkin vedoissa itsestään paremmin irti ja kehittää siten anaerobista kapasiteettiaan. Tonnin aika oli pieni yllätys, sillä vedin vedon loppuun asti matkavauhdilla ilman kirejä tai muuta irvistelyä. Kevyt taitoreeni loppuverryttelyksi olisi kruunannut harjoituksen, mutta tämäkin kelpasi.

Ponnen urheilukenttä vaikuttaa olevan otollisin paikka tavata vanhoja tuttavia. Sinne minun tämänhetkinen sosiaalinen elämäni (kodin eli perheen ulkopuolella) taitaakin sitten jäädä.

23.8.09

23. "välipäivä"

a; juoksu 20´ aamulenkiksi

ap; juoksu 120´, sisälsi loppuun 3 x 4min / 4min reippaat intervallit. Hain taloudellista juoksentelua, kun jumi yhdistettynä pelkkään täysillä tehojen vetelyyn on syönyt taloudellisuuden askelluksesta vähän liian tehokkaasti.

Illalla kartoittelua vajaat kolme tuntia. Tein huvikseni pikku lisäalueen kartalle Haukilammen ympäriltä. Tarkistelulenkin jälkeen maastotyöt ovat paketissa.

22. "DM i Norrbotten"

a; juoksu 25´, sisälsi koordinaatioita 5´. Vähän viikon aikaisempia aamulenkkejä parempi olo, muttei hyvä vieläkään missään nimessä. Aamulenkki on kyllä erinomainen juminpaljastajalenkki.

ap; Norrbottenin am-pitkämatka, 7,5km/47min Seskarössä. Saari on vanhaa merenpohjaa, joka on nykyään mäntykangasta ja mäntytaimikkoa. Kivikoita on heitelty pitkinä jonoina kankaalle ja käyriä saa kuvitella kartalle laitettavaksi. Omalaatuinen maasto Lapissa.

Kisa meni ihan kelvollisesti kolmanneksi viimeiselle asti. Sitä ennen vain ysille tuli pieni ajautuminen (varmistuskaarros...) ja kympille reitinvalintavirhe, sillä kartalta kankaalta näyttänyt metsä olikin yhtä suota. Avosuo ennen rastia oli epämääräinen ja etenkin käyränmuodot keksittyjä, joten myös pikku koukku heikensi rastiväliaikaa.

Kolmanneksi viimeiselle tuli outo virhe, kun kasirastille tulosta muistelin valkoisen alueen olevan todellisuudessa vihreätä. Puskin siis tiheikköön, vaikka vieressä olisi ollut kunnon kangastakin. Jälkikäteen muisteltuna 7-8 välillä valkoisella merkattu tiheä metsä olikin linjan pohjoispuolella.

Tokavikan alkupuolella putosin kartalta ja sen jälkeen alue hajoaa joka paikasta saman näköiseksi sekamelskaksi. Seilasin parin rastin väliä ennen kuin lähdin kohti pohjoista lukeakseni teollisuusalueen aidasta itseni kiinni. Sain itseni lopulta tiheikön laidalta kartalle. Suunnistn sieltä taas tutulle rastille, jonka paikansin ensimmäistä kertaa oikealle paikalle. Pikku koukun kautta siitä sitten lipulle.

Vaativa alue oli seiskalle mennessä tuntunut todella selkeältä. Sen kuin luki käyrät, eli toisinsanoen kivikkojen muodot, mahdollisimman tarkoin. 16-17 väliä suunnistin alkuun etenemällä vain kompassilla kohti pohjoista niistääkseni sekunteja loppuajasta. Kompassi ei alueella kuulemma aina näytä oikein ja muutenkin saa olla aika tarkka suunnassa kulkija, jos mielii noitten kivikoitten keskellä pitää itseään purppuran viivan alla. Sen lisäksi, että omistan kompassista pelkän rasian, omistan kanan aivot ja sisäinen kompassini on kuin vasempaan takajalkaan ammutulla rusakolla. Reittiviiva on siis taasen varsin humoristinen:


Kisojen väliaika vietettiin Håkanin kutsumana fikaten heidän perheensä (tyttären Johannan blogi löytyy listasta) kesämökillä. Håkan keroi salaisuuden Seskarön kartasta: vain sellaiset kivet, joiden päälle on asetettu pienempi kivi, ovat kartalla. Kartoittaja on sillä tavoin merkannut itselleen, mitkä kivet on jo piirtänyt karttaan. Viestissä siitä olikin muutamassa paikkassa huvia, kun katseli kivien päällyksiä ja näki pikkukiviä niiden päällä. Kuten minun reittiviivoistani aina näkyy, homma on niin helppoa, että tylsistymistä estääkseni yritän kaikin keinoin itseäni metsässä viihdyttää. Viimeisin virke oli sarkasmia.

ip; Norrbottenin am-viesti 5,5km/26´45´´ Seskarössä. Arvoin itselleni ankkuriosuuden. Pääsin pienen etumatkan turvin metsään ja juoksin kakkosta lukuunottamatta virheettömän suorituksen. Kakkosrastilla lähdin hakkuujätetaimikossa seuraamaan väärää nenää. Aikaa tuhlautui ehkä puolisen minuuttia.

Tulokset ja väliajat ovat kisasivuilla, itse en kylläkään saa niitä avattua.

21.8.09

21. "karttaa"

Päivällä kartoitusta 5 tuntia Karjalaisentievoissa. Alkaa olla kartoitustyöt paketissa, tarkistelukierrokset tyhjille alueille vielä, niin ensi kesän kisat alkavat kartan osalta olla kunnossa.

i; juoksu 35´ Kittisvaarassa Rautioitten majan lenkillä. Majan kohdilla Passe ulkoili vastaan.

Tämä oli kevennetty päivä, sillä pientä selkä- ja nivusjumia on edelleen pyöräilystä jäänyt kummittelemaan. Kuma homma, kun korvaavat harjoitteet vetävät telakalle. Kun kerran yritin vesijuoksua, oli nivelet niin tohjona, että kävelykään ei tahtonut luonnistua.

Keveä päivä oli myös siksi, että huomenna odottaa Norrbottenin aluemestaruuskisojen pitkä matka ja samana päivänä myös viestikisa. Taso on kova, sillä SM-pitkillä viime vuonna finaaliin selvinnyt velipoika voi tituleerata itseään Vuoden 2008 Norrbottenin paskimmaksi pitkän matkan suunnistajaksi.

Ylläksen kartat

Kuertunturin kevyestä pikku palanen:


Kukastunturin yhteislähtövedot:


Mettopahikon kevyt:


Mäkivetotouhut Isometsän nousussa:

20.8.09

20. "montussa koko revohka"

a; juoksu 20´, enää Tinke lähti mukaan. Kevyttä hölkkää.

ap; juoksu/suunnistus 95´, mäkiveto + alamäkisuunistus kovaa kolme kertaa. Mäkivetona Isometsän nousu, vetoajat 7´09´´, 7´12´´ ja 6´42´´. Suunnistuspätkät 8-20 minuuttia. Ihan kiva reeni, vaikka väsynyttä ja jumista sekä varovaista oli koko homma. Viimeinen reeni Ylläksellä. Kartat laitan huomenna eetteriin.

Ylimääräisen ajan tappamiseksi kannattaa napsutella noita vasemman palkin mainoksia. Sillä tavoin tuette pyyteettömän työn 4 vuoden viran hakua. Ei sen takia, että rahasta olisi pulaa, vaan sen vuoksi, että ammattiurheilu näyttäisi uskottavammalta kun verokortissa lukisi tulojen kohdalla nollan sijaan 10-20e.

19.8.09

19. "Leiripäivä Ylläksellä"

a; juoksu 20´, tietä ja purupolkua Simonin, Tinken ja Empun kanssa aamulenkkeillen

Tähän väliin katseltiin sitten suunistuksen MM-kisalähetystä. Tarkoituksena oli hakea hyvää fiilistä aamupäivän yhteislähtöihin. Jäi fiilikset tulematta, kun maasto voitti miehet.

p; suunnistus 105´ Kukastunturin lieveuomastoissa, sisälsi verryttelyt ennen 15´ ja jälkeen 30´. Yhteislähtövedot Höllin, Samun, Simonin, Tinken, Empun ja melkein Topin kanssa 4 x 1-2km. Välissä odottelua ja kävelyä 5-10min. Vetojen ajat 9´50´´ (15sek koukku ekalle rastille), 6´47´´, 7´42´´ ja 6´29´´ (ajautuminen kakkoselle). Ensimmäinen vierailu tähän helmeen. Yllättävän kivan tuntuista juoksua.

ip; suunnistus 18´/2km + 21´/2,6km + keskivartalon tukilihaskuntopiiri 20´ (45sek töitä, 15 palautusta) kankaalla. Suunnistukset Mettopahikossa eli Kukaskalliokossa. Paisin (MM-31. -09) tarkalla kartalla hyvää keskitymistä, pari 10 sekunnin virhettä ja kaksi pysähdystä ainoina virheinä. Päivän kartat tulee, jahka kotiin pääsen.

18.8.09

18. "Ylläkselle"

a; juoksu 20´, aamulenkkinä. Tästä sitten suunta Haukiselän kautta Ylläkselle muutamaksi päiväksi. Ohjelmassa taitoa ja penkkaa.

ap; suunnistus 58´36´´/11,2km Haukiselässä reippaasti. Pieni alkuverkka pohjalle. Karttaa ei uskalla julkaista, koska ensi keväänä tässä äärimmäisen hienossa maastossa pidetään Tornionlaakson rastipäivät ja toivottavasti nuorten MM-katsastus. Ekalla pitkällä välilä otin taktisen väärän valinnan, sillä kävin tarkistamassa, kuinka Naalastonjoesta pääsee ylitse. Kolmesti ylitin ja aina heti siitä, miltä kohdalta rantaan tupsahdin.

ip; suunnistus 170´ + verkkajuoksut ennen ja jälkeen yhteensä 15´. Kuertunturilla fiilistelyä. Ehkä jopa liian ahnaasti tuli viivaa vedettyä. Virheitä ei tullut lainkaan.

17.8.09

17. "intervalleja ja taitoa"

a; juoksu 20´, päälle joogailuja 5´. Taas aika huono juoksufiilis aamulenkillä. Ihme juttu, kun päivällä tuntui taas vähinttänkin tavallisen hyvältä.

ap; juoksu 40´, sisältäen 10min juoksutekniikkaa ja 10 x 25sek /95sek mäkivedot + käyräkarttasuunnistus 65´/7,9km kevyesti. Intervallit Simonin kanssa vuorovedolla, siten saatiin joka ikisessä vedossa kaikki irti miehistä. Oli rajua menoa! Käyräkarttasuunnistuksessa piti viimeistä rastia koukata ihan kunnolla. Pudotin tiheikköön liia aikaisin, eikä siellä tahtonut pysyä kartalla millään. Piti oikein tulla taimikosta pois, jotta sai kingettyä itsensä takaisin kartalle. Käyräkarttailun jälkeen jumppailin ja venyttelin vielä parikymmentä minuuttia Simonia odotellessa. Mellajavaaran pahisrinne, 10. rasti etenkin, oli tuottanut vaikeuksia.


Päivän lehdessä oli Ponnen suunnistajien menestymisiä kolmessa eri jutussa. Maakuntaviestin lisäksi Tanka juoksi hyvätasoisen viisitonnisen 19-vuotiaiden SM-kisoissa. Sepi teki ehkä vielä kovemman tempun ottamalla Ylläksellä rogainingin MM-pronssia. Rogainingin huiput ovat kestävyysurheilijoina sitä luokkaa, että "tavallisten" kestävyyslajien huippujen on mahdotonta ymmärtää, kuinka rajuista jannuista on kyse.

ip; juoksu 15´ + suunnistus 20´, sisältäen 4 noin 1km vetoa, palautus 1min + juoksu 10min, eli Ponnen nuorten suunnistajien maanantaiharjoitus. Taitoreeninä kovaa juostuna erinomainen ja haastava. Rasteilla leimaukset ja väliaikaspekulaatiot päälle. Taitoreenin teemoina viivasuunnistus (leimaus viivalle sijoittuvilla rasteilla), väyläsuunnistus, käyräsuunnistus ja rastinotto. Juoksin mustavalkoisella kartalla, sillä värilliset loppuivat kesken. Hyvin oli siis taitoreenissä nuoria paikalla. Meistä vanhemmista minun lisäksi reeniä teki Tinke, Emppu ja Simon. Etenkin rastinotossa nähtiin kovia aikoja junnuiltakin, esimerkiksi Jyri löi todella hyvän ajan teknisesti haastavaa rastinottorataan. Taisi olla hieman Nuorten Jukolan ratoja vaativampi harjoitus, mutta niinhän näiden reenien tuleekin olla.

16.8.09

16. "maakuntaviesti"

a; juoksu 25´, sisälsi koordinaatioita 5´. Todella huono vire hieman hätkähdytti. Kiihdyttelyistäkään ei tahtonut tulla mitään.

ap; suunnistus 4,6km/23´, verkat pohjille, loppuverkkana suunnistusta 38min/4,55km jäynäkartalla Sinetässä.

Maakuntaviestissä tultiin toiseksi. Oma ankkurisuoritus oli hyvä, pienenpieniä virheitä toki tuli. Rovaniemi oli suhteellisen kaukana edellä, joten päätin yrittää huippusuorituksella eron kaventamista. Joukkueemme juoksi suhteellisen hyvän kokonaissuorituksen, kaikki ainakin lähes omalla tasollaan. Voittoon olisi tällä kertaa kuitenki vaadittu isohkoa virhettä kärkijoukueelta. Viimevuotisen "maratonmaakuntaviestin" vuoksi radat olivat sen verran helppoja, että megapummeihin ei ollut mahdollisuuksia. Maakuntaviestin tulokset, etenkin avausosuus oli suhteellisen kovatasoinen. Lapissa maakuntaviesti on muuten suurviestin tapainen hegemoniaottelu.

ip; juoksu 40´, partiomajan lenkki Kivivaara poluilla Simonin ja Empun kanssa.

15.8.09

15. "am-pitkä"

a; juoksu 25´, sisälsi 5´ koordinaatioita

ap; am-pitkä 10,4km/61´, verkat ennen ja jälkeen juoksu autolle. Tyhjissä rinteissä iso virhe (12.) ja pari reitinvalintavirhettä (4. ja 6.). Päälle vielä pari ajautumista. Eli ihan hyvä suoritus.


Väliajat am-pitkältä.

ip; juoksu 35´, Puruskosken lenkki Simonin ja Empun kanssa. Purusoskella extremeikkailua rantakivillä, niin kuin aina vähän veden aikaan.

14.8.09

11.-14. "mj-leiri"

11. ip; suunnistus 95´, kevyesti Rehakan (FIN-5 -09) kartalla. Stafu lähti rullailemaan Ahvenistolle.


12. a; juoksu 25´, aamulenkki porukalla, harjuja ja polkuja

ap; Urheilukouln pääsykokeet. Sisälsi fyysiseltä puolelta 3 x tasaloikka staattisesta pidosta ja elastisesti, muutaman kierros ketterysrataa (12-14 sek) ja piippitesti 20min, eli 20m viivojen väliä edes takaisin 170 kertaa kiihtyvästi. Lopussa ehkä jopa maksimia. Edellinen urheilukoulun ennätys oli 165 väliä. Harvoin kestonylkky saa suorituksestaan aplodeja, joten urheilijatovereiden reaktio tietysti lämmitti mieltä.

ip; juoksu 65´, Stafua ja Tiiaa vastaan Räyskälästä. Heillä oli takanaan 7 tuntia vesisateessa.


13. a; juoksu 20´ + kiihdytyksiä ja koordinaatioita 5´, Räyskälän kankailla

ap - p ; vaellus 375´, sisälsi noin 2h 30min juoksua ja loput pyöräilyä. Kevyellä vahdilla, lopussa vähän kiristin.


14. a; aamulenkki 20-30min leiriporukalla, eli mukana taas Jukka, Tiia ja Stafu

Päivällä ajelu kohti Pelloa, matkalla Simon Waller (linkki blogiin löytyy vasemmalta) mukaan Haaparannalta. Övertorneålla auto seis ja suunistusta 40min Näyhän kartalla hienosta maastosta. Näyhälle tiedoksi, että karttakin oli erinomainen.

11.8.09

11. "huoltoa ja amj-leirin alkua"

a; juoksu 35´, taas Mierolan lenkillä. Kotona aamulenkki ulottuukin sitten Mierolan sijaan Unholaan...

ap; juoksu 35´ + koordinaatioita ja kiihdytyksiä 10´ Haljamilla ja Parolanharjussa. Todellisuudessa juoksuosio jakaantui kahteen vajaan 20 minuutin hölkkään, sillä Lehijärvi oli liian houkuttelevan näköinen pikku tuulessakin. Jottei uiminen Lehijärven matalasssa vedessä olisi ollut liian turvallista, näkyi sinilevän kukkasia uiskentelevan suhteellisen paljon tuulen sekoittamasssa vedessä. Jos haluaa ylläpitää illuusiota täydellisestä harjoittelukeskittyneisyydestä, niin olkoot tämä Lehijärven speektaakkeli vaikka lihaksia palauttava kylmähoito.

Iltapäivällä alkaakin sitten ensimmmäinen hisun a-maajoukkueleiri tässä Hämeenlinnan nurkilla. Ohjelmassa näyttäisi olevan rullahiihtoa Ahvenistolla. Olin kaukaa viisas ja jätin rullasukset Pelloon. Sanoihan Erik Rostikin, että juokseminen se parasta reeniä on. Tavataan taas perjantaina, jos nettiä ei ennen sitä löydy.

10.8.09

10. "kilometrejä"

a; juoksu 35min/7km, normi aamulenkki Parolassa eli Mierolan kierto hiekkateitä pitkin

ap; juoksu 125min/26km, polkuja pitkin Parolasta Ahveniston ympäri ja Palokallion kautta pois. Lämpimällä ilmalla porukat oli valuneet Ahveniston uimarannalle eikä veden tai rantalentiskentän lisäksi muita ulkoilijoita näkynyt. Paitsi tietysti narkkarin näköinen tyttö polttelemassa jotain junaradan tunnelissa.

ip; juoksu 30min, sisälsi kovat intervallit 10 x 25sek / 1min 30sek loivaan mäkeen metsätiellä + suunnistus 55min/7km rennon reipppaasti. Hämäläiseen pusikkoon tuli uusia, hienoja piirteitä roppakaupalla viikonlopun aikana. Oli nimittäin kivaa ja helppoa vedellä Ilamon "ikikuusikoissa", vaikka ennen maasto on tuntunut maailman hankalimmalta. Nyt tuli pari isoa ajautumista, muttei pieniä koukkuja lainkaan. Ajautumispaikoissa uudet hakkuut sekoittivat muuten Antero Niemen ehkä uran parhaan kartan ymmärrettävyyttä.

6.-9. "Euromeeting"

6. elokuuta, lentomatkustelua aamupäivällä ja 40min kevyttä suunnistelua vallan hirveässä maastossa

7. elokuuta, aamulenkki 10min, Euromeetingin keskimatka 3,9km/46min ja verkat siihen niin, illalla hölkkää ja auringon ottoa (hölkkää 30min)

8. elokuuta, aamulenkki (lyhyt), Euromeeting pitkä matka 6,3km/82min, illalla kevyt lenkki päivän onnistujan Nurmosen kanssa noin 30min

9. elokuuta, aamulenkki taasen Nurtsin kanssa noin 20min, Euromeeting-viesti 4,9km/34min, illalla lentomatkustelut


Analysoinnin voisi aloittaa vaikka ainoasta onnistuneesta suorituksesta. Huumoriosio jää siis loppuun. Kaikki kisaviikonlopun tulokset ilman väliaikoja löytyvät tämän linkin takaa.

Omalla tasollani vetelin tietysti koko viikonlopun. Pelimerkit vain on vielä suhteellisen vähissä taitojen taitoa vaativiin puskamaastoihin.

Viestissä tuli siis kohtalainen onnistuminen. Toki matkan varrelle mahtuu yksi minuuttinen kupru ja pari viisitoistasekuntista.

Sveitsiläiset joukkuetoverini toivat viestin kelvollisessa paikassa, vaikka aloittaja pyytelikin koukkujaan anteeksi useampaan otteeseen. Yritin selittää, etten itsekään ole ihan täydellinen suunnistaja joten ymmärrän virheiden tekemisen olevan mahdollista.

Ankkuriosuudella ohitin ainakin William Lindin ja Lars Skjesetin, samalla suoralla vaihtoivat esimerkiksi Adam Chromy ja Henrik Löfås. Audun Bjerkreim Nielsen jäi saavuttamatta. Tietysti kun olen Olli-Markus Taivainen niin luotin vain itseeni.

Onnistuin tekeemään loppusuorankin hankalaksi koukkaamalla viimeistä rastia hitusen pitkäksi. Näin sain edellisessä penkassa hankitun kaulan Larsiin kuivumaan sekunniksi - pariksi.

Henkilökohtaisista kisoista tulee tekstiä sitten, kun olen käynyt lenkkeilemässä.

---

Eipä tuo lenkki uutta antanut analyysipuolelle noista Meetingin henkilökohtaisista kisoista. Tiesin maaston minulle erityisen hankalaksi, sillä selkeät kohteet puuttuivat tai katosivat pusikkoon. Jokaikinen hetki olisi ilmeisesti pitänyt tarkistella kompassista suuntaa ja tarvittaessa stopata vauhti hetkeksi.

Juoksu kulki ihan odotetun hyvin. Väliajoista sitä ei näe, sillä yritin oikeasti vetää käsijarrulla, jotta yksittäiset virheet jäisivät alle kymmenminuuttisiksi. Siinä muuten onnistunkin.

Selvitetäänpäs vaikka tuota suhteellisen härskin näköistä pitkän matkan alkuosaa. Viivasta lienee vaikea päätellä, mitä metsässä on ajateltu. Epäilyistä huolimatta ajatustyötä on tehty.

Maastohan oli jo edellispäivältä tuttu. Siitä oli apua parikin kertaa. Ensimmäisen kerran heti ykköselle.

Puoleen väliin avausväliä suunnistus sujui ihan hyvin. Sitten käännyin väärään suppajonoon ja tupsahdin supparastille. Koodi oli tuttu, edellispäivältä. Etsiskelin rastipisteen kartalta ja latasin koukun jälkeen omalle rastille.

Jälkikäteen järkeiltynä (itse en osaa järkeillä, joten tämä on minulle kerrottua) olisi kannattanut kiertää rastille takakautta ympäri. Metsässä juoksuvauhti sujuvasti suunnistaen oli jotain 10min/km ja polulla pieneen ylämäkeen vauhti olisi ollut 3:20min/km.

Kakkosrastille yritin maksimoida polun käyttämällä linjapolkua loppuun asti. Todellisuudessa otin lisää juoksumatkaa ja matkaa pusikossa sekä jäätävät jyrkännerivit tuolla maksimoinnillani.

Kolmosella taas juoksin uria, sillä ajattelin niiden menevän suhteellisen suoraa kohti seuraavaa rastia. Polulle ja sitä vasemmalle sitten. Kun polunmutkat alkoivat näyttää härskeiltä, otin kompassin kouraan ja pelasin seiftiä tykitellen isolle polulle.

Kutosrasti taasen piti ottaa oranssin viivan mukaan. Vanha tuttu polunristeys jäi huomaamatta, kun vauhti oli oikeasti kovaa. Kovavauhtista juoksua kun ei alkumatkasta muuten oikein ollut tarjoiltu. Otin siis sekoilullani lisää matkaa ja pusikkoa sekä todella vaikean rastinoton.

Seiska oli tuttu rasti edelliseltä päivältä, sillä olin muuan rastia koukkiessani käynyt pari kertaa siitä koodin katsomassa. Sinänsä huvittavaa, että keskimatkalla rastipistenä oli pistekumpare ja silti notkossa kököttänyyt lippu jaksoi kiinnostaa.

Taas juoksentelin väärää suppajonoa ja otin jo ykkösrastilla mainitulta lipulta kiinni. Sieltä jälleen pikku koukun jälkeen rastille.

Kasi näytti helpolta. Kun olin pudotellut jyrkänteeet alas, tarkka olinpaikkatieto oli suhteellisen kaukainen käsite. Notkoja piisasi tutkitttavaksi parin minuutin ajaksi.

Avainsanoja tässä viidakossa lienee kompassi, simpanssi ja suunnitelmat. Ainakaan "rasti on jossain" -tekniikka ei toiminut. Pummin jälkeen turhaa tekniikkaa vielä pitää karsia menetetyn ajan saavuttamiseksi. Suunnitelmana ytimekäs "rasti" toimikin pari kertaa...

5.8.09

5. "ratin takana"

a; juoksu 20´. Päälle vähän joogailuja eli kehon tasapainon haeskelua, sillä tällä kertaa yhdeksän tuntia kestänyt autoilurupeama vetää etenkin pään sekaisin kuin Madonna Helsingin. Jotenkin tämä autoilu etenkin pohjoisesta etelään on aina harvinaisen ikävää puuhaa. Kotiin on toki aina kiva palata, vaikka useimmiten ennustettu saapumisaika onkin aamuyön puolella.

i; verkkajuoksua 15´, Parolan asuinalueen pikkupoluilla ja kaduilla.

4.8.09

3. "pari helppoa kovaa"

ap; juoksu 20´ + suunnistus, vedot 7´42´´, 4´16´´ ja 7´57´´, 2-3´ palautukset + juoksu 20´. Fyysisesti suhteellisen helpot vedot Nälännön kartalla maailman hienoimmista maastoissa. Viimeisessä vedossa iso virhe. kun luulin jo käyneeni rastipisteellä. Kartassa on aika paljon puutteita, joten maaston hienoutta ei siitä oikein näe. Päälle kartoitusta Karjalaisen lakialueella ja tievoissa kolmisen tuntia.



ip; juoksukuntopiiri Tinken kanssa tartanilla, alkuverkan (10´ hölkkää ja 5´ koordinaatioita) jälkeen 3 x 10´ kuntopiiriä + 3 x 200m / 200m (1´20´´), 200-metristen sarjojen keskiarvot 31.5, 30.5 ja 29.5. Päälle 15´ hölkkää, eli 75´ tehokasta puuhailua ja kikkailuja päälle. Etenkin alkuun todella rento ja hyvä fiilis. Vauhteja kun nosti niin alkoi enemmän painaa. Oli muuten urheilun juhlaa kentällä ja Ponnen urheilutalolla, kaikennäköistä kuntoilijaa ja urheilijaa ilta-auringossa tai neonvaloissa hikoilemasa.

Asiahan ei millään tapaa minulle enää kuulu, mutta minun mielestäni Suomi-junnujen on menestyksen hetkellä turha ryhtyä loan heittoon. Sillä tavoin tuskin nostetaan suomalaisen sunnistuksen tasoa. Kerrankin menestystä tuli yhtä laajalla rintamalla kuin silloin, kun minäkään en vielä suunnistanut eikä kenialaiset voittaneet kaikkia juokskilpailuja. Omaan onnistumiseen voisi olla nöyrästi tyytyväinen ja vähän iloita muidenkin puolesta. Mutta minäkin hyvin tiedän, että paljon mukavampaa on olla yksin juhlittavana.

Mikä rikasta vituttaa? Se kun köyhällä on kauniimmat lapset.

3.8.09

3. "kevyt"

a; juoksu 25´, sisälsi 16-loikkia tasaisella polulla 5´. Normi aamulenkkipolkua en päässyt juoksemaan, sillä vanha luokkakaverini Raution Antti lähti sitä pitkin vetelemään motollansa Myllykangasta siliäksi. Oli ehtinyt jo työelämään siirtyä. Välillä tuota miettii, että mihin sitä olisi ilman urheilua elämässään jo ehtinyt. Tällä hetkellä oma työelämä odottanee vähintään seitsemän vuoden päässä. Tulihan tuota karttaa toki tehtyä taas vajaa kuusi tuntia Tievainpäässä tänäänkin, piirtämisineen puuhailu taitaa venyä yhdeksäntuntiseksi työpäiväksi. Eroa oikeaan työlelämään on siis vain se, että huomenna ei ole pakko herätä kukon kiekaisun aikoihin ehtiäkseen työmaalle ajoissa vinguttamaan kellokorttia. Vaikka elinaikaiset tienestit todennäköisesti jäävät mulla ammattikoulutasolle, niin olen silti tyytyväisin elooni urheilijana. Herään mielelläni kukonlauluna "sorvin" ääreen kun siihen ei kukaan pakota.

ip; juoksu 40´ + koordinaatioita ja kiihdytyksiä 5´, Kylävaaran verkkalenkkireittiä Puruskoskelle.

2.8.09

2. "tehoputken viimeinen rypistys"

a; juoksu 25´, sisältäen 5´ verryttelykoordinaatioita eli rentoa juoksutekniikkaa. Päälle aamujoogat yllättävän lämpimässä auringonpaisteessa.

ap; verkkajuoksu 10´ + suunnistus 4,4km / 21´ + juoksu 1500m / 4´41´´ + suunnistus 4,0km / 20´ + juoksu 1100m / 3´40´´ + verkkajuoksu 15´. Päivän epistolana kisavauhtia lähentelevät suunistukset ja väliin sekä loppuun kovat juoksuvedot hiekkatiellä ja metsäpolulla. Piikkarit jalassa polku oli hiekkatietä nopeampi alusta läpsytellä.


Päälle otin aurinkoa hiekkakuopan reunalla ja uittelin jalkoja suolammessa Emppua Tunturin tyhjennysreenistä (3h) odotellessa. Hieman taisivat Taiwanilaiset marjanpoimiat ohiajaessaan ihmetellä korvessa paistattelevaa kalkkilaivan kapteenia. Olihan tuo varmaan kulttuurielämys nähdä ihan aito lappilainen boheemi.

ip; mäkijuoksu 25´ + käyräkarttasuunnistus 25´/3,8km, kevyesti molemmat. Mäkijuoksussa toki hinkkasin Ritiksen hissikuilua pari kertaa, eikä etenkään sitä alkujyrkännettä ihan kevyesti voi juoksemalla nousta. Käyräkartalla perushyvää tekemistä ilman virheitä.

Matkakertomus

Tietyllä tapaa mielenkiintoinen reissu tuli Italiaan tehtyä.
Kaikenlaista sattui ja tapahtui. Ei tosin mitään mielenkiintoista,
mutta ehkä jotain opiksi otettavaa.

Alkukesän aikana olin juossut kaikki testijuoksujeni ennätykset
uusiksi järkyttävän kovilla tulosparannuksilla. Tiesin toki, että
ennenkin oli vauhdinpito riittänyt muille ja ollut ihan liikaa
itselleni. Siksi en hankkinut henkseleitä Tiinan Torilta
paukuteltavaksi.

Valmistauduin reissuun Jukolasta lähtien kotonani Pellossa. Siellä oli
hyvä olla.

Sitten ajelin Hämeenlinnaan ja taas liian aikaisin aamulla bussiin
kohti Helsinki - Vantaata. Koska koko suunnistava Suomi ei sitä
varmaankaan tiedä, niin tässä vaiheessa passini, ajokorttini ja
henkilökorttini oli Pellossa. Tilanteeseen johtanutta tarinaa en enää
jaksa toistaa. Lyhykäisyydessään se juontaa minun huolettomasta
elämäntyylistäni. En ole ikinä jaksanut stressata menemisistäni ja
varasuunnitelmat jäävät tekemättä, sillä en pelkää epäonnistumisia.

Tilanne kuitenkin aiheutti sen, että minä jäin Suomeen. Tulevien
suoritusten kannalta tärkeää oli se, että minun tyhmyydestäni sai tällä
kertaa muut kärsiä. Tuhansia kiitoksia kuuluu etunenässä vanhemmilleni,
jotka nielivät maantietä tuollaiset 1600 kilometriä passin perässä.
Lisäksi hyvä ystäväni ja valmennettavani Tinke muutti muutenkin
kiireisen päivän suunnitelmansa ja ajeli "vuoteen 2014 asti voimassa"
-passin kanssa vanhempiani vastaan, koska muuten he eivät olisi ehtineet
sitä seuraavalle lennolle tuoda. Lisäksi liitosta Petteri ja Laura
hoitivat "charteria Primieroon", jotta tämä huoleton veikkokin pääsisi
kisamatkalle.

Sprintin jätin diivana juoksematta. Halusin tehdä kaiken täydellisesti
pitkää matkaa varten. Fyysisesti sprintin juoksemisella ei olisi ollut
mitään merkitystä seuraavaan päivään, mutta henkisesti vain
perfektionismi kelpaa itseluottamukselle.

Enpäs ollut taaskaan valmis nuorten MM-pitkälle. Maasto yllätti ja kun
valmistautuminen oli ollut täydellistä ihan muualle. En osannut hallita
tilannetta. Ykkösvälin pohjista huolimatta tiesin jo siellä, että jos
maastotyyppi ei radikaalisti muutu, minä eksyn ennemmin tai myöhemmin.
Matkaa oli ahdistavaa jatkaa.

Iltasella vitutti. Yön pimennettyä kävelin parvekkeelle. Jätin
kuitenkin hyppäämättä, sillä todennäköisesti olisin vain katkonut
jalkani. Palasin sänkyyni ja aloin totuttautumaan ajatukseen, että
jätän junnusarjat ilman ainuttakaan suunnistuksen arvokisamitalia.

Keskimatkalla oli karsinta. Juoksin pitkälle välille puolen minuutin
pohjat. Aloin toivoa, että jollakin ilveellä onnistuisin hilaamaan
itseni neljänneksi finaalissa sekunnin mitalista ja vaikka kolme
kullasta. Olisihan "juhamietomaisen" legendaarista olla koskaan
voittamatta mitään suurta, vaikka kaikki mahdollisuudet olisivat olleet
vuosikausia.

Illalla ja aamulla katselin kisa-alueen vanhaa karttaa. Maasto näytti
niin hankalalta, että totesin eksyväni jälleen. En nähnyt minkäänlaisia
mahdollisuuksia menestyä finaalissa, tai tehdä edes hyvää suoritusta.

Hyvältä ystävältäni tuli aamulla viesti. Urheilijalta, joka elää
suoritukselleen enemmän kuin kukaan muu tuntemani urheilija. Viesti
meni näin:

"Kaikella tahdolla, kaikella voimalla. Koko sydämelläsi. Kaikella mitä
löytyy. Elä siinä hetkessä ja anna kaikkesi."

Aluksi luin viestin pikaisesti ja heitin kännykän takaisin sängyn
päätyyn turhia miettimättä. Oleskellessani fiilistelin Pekin suoritusta
Kainuusta, eliitin keulilla kutosrastilla. Sitten muistin, että
Reisikin kisaili Kainuussa. Hei, viesti tuli Reideltä! Mitäs siinä
sanottiinkaan?

Luin viestin uudestaan ja näin Reiden tuulettamassa Sodankylän
suoritustaan. Näin hänen surusilmät pettymyksien Jukolassa.

Pohdin hetken Reiden sanomaa. Unohdin saman tien puutteelliset
suunnistustaitoni ja epäonnistuneet mitalitavoitteeni.

Enempään en kykene kuin antamaan kaikkeni. Miksi miettisin muuta?
Tulos ei olekaan kisan aikainen murhe. Kaikkensa antaminen ei
välttämättä tarkoitakaan fyysisesti äärimmäistä pahoinvointia.

Voitin keskimatkan.

Viestissä koin lähes seuraviestien kaltaisia fiiliksiä ennen starttia.
Itselläni tuntui todella hyvältä ja pojatkin vaikuttivat vahvoilta.
Tunsin, että olemme lyömättömän kovia. Ystäväporukkamme kuitenkin
epäonnistui.

Viisivuotinen aikakausi on päättynyt. Jo oli aikakin! Viisi vuotta on
tarjonnut muutamia ilon hetkiä, mutta pääasiassa vain isoja pettymyksiä
minulle ja muille poikajunioreille.

Vuodesta 2006 alkaen olen ollut poikien suurin mitalitoivo. Lähellä
oli, että sellaista ei koskaan minun kaulaani olisi ripustettu.

Nyt on aika uusien juoksijoiden. En ole paras mahdollinen
joukkuetoveri, sillä huumorini on etenkin epäonnistumisten keskellä
varsin depressiivistä kuunneltavaa. Siksi on hyvä, että uudet
optimistiset suunnistajanuoret hyppäävät saappaisiini.

Tämänvuotista joukkuesuoritustamme heikensi Lekun pitkäaikaiset
jalkavaivat ja Samun kisan aikainen kuumeilu. Lisäksi kokemattomuus,
yliyrittäminen tai osaamattomuus kaatoivat monen meidän suorituksia.

Tulevista junnusukupolvista ei tarvitse olla huolissaan. Kokemani
perusteella nuorempien ikäluokkien huipuilla on asenne kohdillaan. Ei
tarvitse harjoitella niin kovaa kuin minä harjoittelen tullakseen
hyväksi, vaan ammattimainen asenne vie huipulle ennen pitkää. Aina
tuloslistat eivät mairittele oikeita urheilijoita, mutta pitkän tien
kulkijat löytävät päätepisteen muita myöhemmin.

1.8.09

1. "toinen dubbelpassi"

a; juoksu 30´, sisälsi 5´ koordinaatioita ja kiihdytyksiä

ap; juoksu 75´, sisältäen intervallit 3 x 5´ / 3´ + 3 x 3´ / 2´ + reipas 8´ / 4´ mahdollisimman vaihtelevalla hiekkatiellä eli Ahmarovantiellä. Tiellä mäkiä ja alamäkiä vuorotellen, reilun minuutin mittaisia ja noususummaa kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen metriin. Tällaiset kovat intervallit ovat kestonylkylle niitä pahimpia, sillä 3:20 -> 3:00 vauhdit sopivalla reitillä on melkoista raastoa, kun anakynnys huitelee vain hieman 3:30 alapuolella.

ip; juoksukuntopiiri 50´, sis. 3 x 5´ kuntopiiriä (rotkohppyjä, vatsoja ja selkää vinolla alustalla, tukilihasliikkeitä ja yleisliikettä) ja päälle 2km reipasvauhtista juoksua Kylävaaran purupolulla, juoksuajat 6´59´´, 6´56´´ ja 6´42´´. Suunnitelmissa oli itse asiassa juosta 4min/km, mutta se olisi tuntunut liian leppoisalta, joten hilasin kilometrivauhtia 31 - 39 sekuntia alemmas. Siltikin vauhti tuntui todella helpolta. Toisaalta niinhän sen pitääkin.

Missio 39 (hyvä punk-bändin nimi muuten)

Taulukkolaskentaohjelma Excelin kopiolla leikkiessäni huomasin, että 39 päivässä pitäisi löytää nuoruusvuosieni kovin juoksuvire ja vahvin itseluottamus. Kevät ei ole sujunut mitenkään mairittelevasti, vaikkei katastrofaalisen huono ole ollutkaan. Ajatuksena oli jo pelkällä säännöllisellä ja nöyrällä perusharjoittelulla löytää kelpo isku juoksuun ja sitä kautta löytää lippukin suoraan edes joskus. Säännöllistä ja nöyrää perusharjoittelua - kuulostaa helpolta toteuttaa.Todellisuudessa en ole kyennyt harjoittelemaan järkevällä viikkorytmityksellä lainkaan sitten viime joulukuun.

Syitä löytyy toki lukuisia. Esimerkiksi hisukausi venähti pitkäksi, kevätleirit väsyttivät viikkojenkin jälkeen, säännölliset tonnit auton ratissa katkoivat arkea ja selkärankaa... Seurauksia löytyy samanlainen lista: SM-maastoissa rypemistä, 10milassa ja Huippuliigassa hölkkäilyä, keskeytettyjä tehoreenejä...

39 päivää on kuitenkin varsin pitkä aika, sillä ihan pohjalla ei sentään ole möngitty. Esimerkiksi SM-pitkiltä tuli kultaa, Italian leiriltä itseluottamusta, jumiset "hiihtäjän" lihakset tuntuvat aika-ajoin jopa herkiltä... Muutaman kerran olen ponnistanut pehmeämmältäkin suolta itseä tyydyttäviin suorituksiin yhtä lyhyessä ajassa.

Missio vaatii aika rajua sitoutumista. Pakollisia välietappeja löytyy Haku-Veikon rasteilta, PM-kisoista, Forssa-Gamesista, Jukolasta ja Kalevan Rastiviestistä, ehkä ylihuomisen 25:stä ratakierroksestakin Saarenkylässä. Muuten on sitten tehtävä oikeita asioita, jos mielii missiossa onnistua. Jouko Kuhaa ihannoiden derivoin elämästäni turhat urheilua haittaavat tekijät odottamaan Milanon lentokenttälle tullakseen kuvioihin sitten taas 12. päivä heinäkuuta.

Suihkun kautta nukkumaan. Oikeiden asioiden tekeminen alkaa nyt.

Lunssa

Hyät oli setit Italiassa. Jengi oli lepposta ja mummielestä meininki oli melki yhtä fanaattista ku meil Ponnen leireillä. Vuoesta kakstuhattaviis alkanu kuiva kausi suomalaisessa poikasuunnistuksessa ei jatku kauaa. Ite hyppäsin kelkkaan just tuona Hymyhannun vuonna ja toennäkösesti siitä syystä met olemma aina ryssiny.

Kovisa reeneissä alko suunta oleen jokseenki oikee. Mie voitin pikamatkan veot ja pitkän tyyppimaaston. Rintissä jäin sitte viimiseks Jammun hoitaessa ja Kalun säestäessä. Pitkä matka on muuten reilun seiskan mittanen kesällä. Saatoin antaa siitä jotain fiidpäkkiä ratamestarille.

Perjantaina mie otin lunssan niinku jokunen muuki. Pitkä tuli veettyä buranalla. Kuumetta ei ollu, kun ei mitattu. Buranan jälkeen oli vaan lämpöö.

Lunssa on jatkunu tähän päivään asti. Tarkotus oli tehä tällä viikolla kovia reenejä maastoon huipentaen, mut alkuviikko on menny suhteellisen perseelleen. Tänään kävin juokseen lenkkivauhtia ja kevyeltä tuntu parikymppiä läpsytellä, mutta yhessä jos toisessaki matkalle sattuneessa satametriä korkeessa penkassa tuntu tukkoselta.

Tänää lähenki Rolloon ja huomen Kuusamoo rastiseikkaileen. Kuusamosta olis tarkotus jatkaa velipojalle Jyväs-kylään. Vielä jos ehtis johki väliin reenaan.

Jospa sitte torstaina olis jo terve. Vois vetää jonku kovan juoksureenin ennen maastoja. Eipä tuo meikän maastotulokseen vaikuta, vaikka sairaanaki juoksis, mutta mie en haluis tulla maaliviivalta jalat eellä pois.

Meillähä oli ajatuksena ottaa joukkuemitali maastoista Ponteen. Empun ja Leon tehtävä olis ollu hyökätä ja meikä sitte meistä ylivoimasesti huonoimpana tasamaan juoksijana oisin varmistellu ajan johki vähän alle kahteenkytä minsaan ja paikan sijoille ynnä muitten parempaan osaan.

Leku vaan on soirossa ja ei välttämättä juokse maastoissa. Niin jos käypi nii Juspo se mulle näyttää taktiikan luoneen. Eli televisionäkyvyyttä ekalla kierroksella.

Ongelma on semmonen, että mie olen niin sairaan huono juokseen tasasella ja loivaan alamäkeen, että kolmosen vauhti tekee tiukkaa alun, keskiosan ja lopun tasasilla. Sitä vauhtia kärki kuiten lyö.

Ylämäkeähän tuolla maastoissa kuulemma piisaa. Yks jyrkkä ylämäkiki. Semmoset seittemän ja puol metriä korkeuseroaki. Se on paljon se.

Tuotekehittelyä

Tein Suomessa kielletyistä piikkareistani sallitut jalkineet vaikkapa Finn Springiin. Siihen tarvittiin autot kotimme kattoon kiinnittävää superliimaa, jolla kiinnitin Supran valmiiksi tylpät nastat paikoilleen ikuisiksi ajoiksi. Koko komeuden kruunasin kontaktiliimalla, jolla peittelin nastat tyvestään siten, että kolme milliä metallia jäi näkyviin.

Nastareita ei piikkareistani tullut. Silti ne ovat nyt sallittujen kenkien joukossa. Onko tässä mitään järkeä?

Retkahdin

Kaksi kokonaista päivää hulluttelussa kesti. Neljä harjoitusta kahdessa päivässä muistuttivat minua: Minulla ei ole valmentajaa ja hyvä niin.

Eilen kun viimeisen reippaamman viisiminuuttisen jälkeen istahdin auringon lämmittämälle hiekkapenkalle jalat sääriä myöten mudassa ihaillemaan Aapuanvaaran lisäksi kumuluspilvistä taivaanrantaa ja Kittisvaaran länkkärijyrkänteitä, muistin urheiluharrastukseni perimmäiset tavoitteet. Ne eivät riipu senteistä tai sekunneista.

Miksi minulla ei ole valmentajaa? Moni on sitä kysynyt. Vastauksenkin ovat saaneet: "En tiedä."

Kaksi päivää taisi olla urani pisin jakso, jonka maltoin harjoitella etukäteen kirjoitetun suunnitelman mukaan. Tarkemmin syynättynä en tehnyt kaikkea täysin suunnitelmien mukaan, mutta riittävän lähelle suunnitelmia yritin päästä.

Pidempään jaksoon ei riittänyt kiinnostusta. Aamupäivällä lähdin tekemään helppoja intervalleja kuin työpäivää. Auringonpaisteessa otin paidan pois ja hölkkäilin pitkän lenkin hiekkatiellä. Rikoin suunnitelman ja nautin.

Olenko mie paska? Vastausta en välitä tietää. Minulle riittää nautinto.

Ehkä viisiminuuttiset tekisivät minusta pitkän makan maailmanmestarin. Silloin riittäisi selkään taputtelijoita.

Urheilun vaatimat uhraukset jäisivät minulla tekemättä jos motivaattorinani olisi maine ja kunnia. Ehkä parempi, etten avaudu tämän enempää...

Träna bort övertäning

Lihaksisto ei toimi lainkaan. Juoksu tuntuu siis äärimmäisen hankalalta. Kävinpähän kokeilemassa, että mitäköhän kroppa sanoisi reippaammasta juoksusta. Ei pitänyt touhua lainkaan pahana, ainakaan kevyttä lenkkeilyä pahempana puuhana. Päätinpä siis kokeilla kehon singaaleja vastaan harjoittelua. Tarkoituksena on siten selvitä ylirasitustilasta entistä kovemmalla harjoitusohjelmalla.

Seitsemän päivän hoitokuurin tilaan. Kiertelen blogeja ja etsin harjoitusohjelmia. Harjoituohjelmista nappailen kovat harjoitukset ja lyön ne peräkkäin, yhden siis aamulle ja yhden illalle.


Lauantaiksi eksyn Juuso Metsälän sivuille:

ap; VK/2min+ MK/ 1,5min + NK/1min eli: 3x1500m(5.15-5.05)+4x600m(1.58-1.50) +5x200m (33-31)

ip; Kiihtyvä VK 15 km 57.58.


Sunnuntaille miksailen Juuson kikkailureenejä ja Eero Korven varsin suoraviivaista mättöä:

ap; Aitakikkailuja+ 1000m 3.03 + 2x5x200m/45s (37-35s)

ip; ju 69´ joka toinen 5´ aerobisen kynnyksen yläpuolella, joka toinen alapuolella, ver alkuun ja loppuun


Maanantaina jatkan vielä Eeron linjoilla vaihtaakseni touhun tällä hetkellä vielä paremmin tuloksia tuottaneen Jani Lakasen reenailuun:

ap; ver 15´ + juoksutekniikka ja 5*50m nopeusvedot 26´ + 3*2000m 9´06´´, 9´04´´, 8´52´´ + 1000m 4´03´´ + ver 16´

ip; running 6*1,5km/5' rec 2min (9km/30') + jogg 65'

Koska Janin kovat reenit ovat pääosin suunnistaen ja täällä Pellossa on metri lunta, vaihdan valmennusohjelmaa ulkomaalaisiin junnuihin. ForretsG:tä tahi varsinkaan Z:n Japanikorneria en uskalla vielä avata.


Tiistai siis Johan Runessonin mukana:

ap; voimaharjoitus juosten 10 km sis. useita 20 x kyykkyyn-ylös ja perään mäki juosten kovaa

ip; radalla 4 x (400 m + 300 m + 200 m + 100 m)/1 min 90% vauhdilla


Koska tavoitteena on myös tunkea viikkon yli 200 kilometriä juoksua, on tässä vaiheessa siirryttävä jo Harri Nissisen opeille:

ap; 35 km:n pitkä. Sillä viisiin ladotaan menemään, jotta 30 tosi keveesti ja päälle 5 km vähän kovempaa.

ip; 12km+5*100m


Torstaista eteenpäin sitten ponsilaisten tahtiin, nimittäin kilometrit tuskin muuten täyttyvät. Tässäpä Empun näyte, tällä kertaa napattu yhdeltä päivältä molemmat reenit. Tai siis kaksi reeniä niistä kolmesta:

ap; 2h 30min, sisältäen 5/5+5/5+3/3+3/3+2/2+2/2+1/1+1/1 alkupuolelle ja loppuun 8Xylivauhtiset

ip; j vajaa 1½h, sis. korttelisuunnistus rennon kova/kova rapea tunti, Nivanpäässä sekä kylän sprinttisokkeloissa.


Perjantaina onkin jo matkapäivä, joten seurakaveri Tinkeltä normipäivä kehiin, tämäkin päivä on joskus toteutettu. Lauantain PM-katsastuksen läheisyyden vuoksi en uskaltanut Tinken kovimpia määräpäiviä vilkaistakaan:

ap; juoksua vauhtileikitellen 1h PK-VK

ip; vatsalihasten ärsyttelyä ja juoksua PK yht. 1h 25 min

Aamulenkkejä en tee juosten, vaan jonkinlaisina tukiharjoitteina - loikkina, koordinaatioina, kuntopiireinä, kiihdytyksinä, mitä niitä nyt on.

Jos jotain tämän ohjelman suuntaista ei harjoituspäiväkirjaan kirjaudu, niin kaimaani lainaten todetkaa: "Olet sie ihan paska." Hitaampaa ei saisi juosta, kovemmat vauhdit toki sallittaneen..?

Suunnitelmia

Lähden vaihteeksi leirille ensi torstaina, tällä kertaa pariksi - kolmeksi viikoksi Ruotsinmaalle. Huomenna mennään jo Jyväskylään. Tein suunnitelmat leirin varalle.

Viime viikolla oli leiri Pellon Ritavalkealla. Vedettiin aika paljon kisoja ja useimmiten yhteislähdöillä. Ehkei kaikkein järkevintä reeniä, mutta onhan se niin paljon mukavampaa kisailla kuin olla kisailematta. Yhteislähdöillä saa kisailun vielä pikkuisen rivakammaksi. Pelkkä fyysinen hajonta heittää oman haasteensa koneelle, siksi yhteislähtöjä tehtiin pääosin ilman hajontaa.

Ajattelin ottaa keveästi tämän leiriä edeltävän ajan. Teen siis vain pitkiä hapettavia lenkkejä. Ehkä saatan pikkuisen vetoja ottaa, mutta tosi lyhyitä tai vain reippaalla vauhdilla. Tietysti Jyväskylän aika ei kuulu tähän palauttelujaksoon. Jyväskylässä tehdään varmaankin pari tehoharjoitusta.

Tässäpä tämä Ruotsin leirin suunnitelma listattuna:

-ajoissa nukkumaan

-aikaisin ylös

-aamupalaksi puuroa

-päivälliseksi pastaa

-iltapalaksi salaattia

-pitkä aamulenkki

-harjoittelussa järkevää suunnitelmallisuutta

-joka päivä tehoreeni

-vähintään yksi pitkä lenkki tehoreeniä kohti

Tällaisella suunnitelmalla Tiomilaan asti. Starttaamme Svartnatassa, Kolmårdenskavlenissa, 7-mannassa ja Elitserienissä ennen sitä. Posket lommolle ja miehet jänteviksi, se olisi tarkoitus.

Blogiteksti

Äidinkielen kirjoitin kahdesti. Ensimmäisen yrityksen kolumni taisi olla pakina, joka otettiin liian vakavasti. Lisäksi en osaa lainkaan kirjoittaa tekstitaidon vastauksia, sillä niissä omien oivallusten viljely ei ole suotavaa. Toisella yrittämällä tein esseen otsikkoaiheesta ”Kuka on luova?” Esseetekstini ensimmäisen kappaleen tunnustus: ”Minä olen psykopaatti. Minä olen uhka. Minun ei vittu tulisi asua oikeiden ihmisten yhteiskunnassa.”, antaa luvan odottaa hieman tavallisesta poikkeavaa kuvausta luovan ihmisen erityispiirteistä.

Maantieto onnistui ensi yrittämällä. Luinkin kokeeseen puoli vuotta, sillä etenkin luonnonmaantiede kiinnostaa ihan vaan yleistietona. Kulttuurimaantieteen kirjoja välttelin, mutta hyvä ystäväni Anni antoi minulle tyhjentävän kuvauksen kulttuurimaantieteestä yhdellä lauseella: ”Niillä alueilla on populaa, missä väkeä vetävät ominaisuudet ovat työntäviä ominaisuuksia voimakkaammat ja päinvastoin." Jokerivastauksista vietiin piste kummastakin, muuten vastaukset arvosteltiin riittävän kattaviksi.

Lyhkäisen matikan tein kahdesti. Ensimmäistä yritystä edeltävän iltana seisoskelin lainakirjat kädessä Kotivainion parkkipaikalla juoruten. Päälle kävin lenkillä ja nukkumaan mennessä vilkaisin kirjoja. Helpolta vaikutti, mutta seuraavana aamuna asiat jotenkin hankaloituivat. Siksipä valmistauduin hieman paremmin toiseen yritykseen, tällä kertaa toki omistin vain kahden kurssin kirjat, mutta niitä soveltamalla koe avautui kelvollisesti. Pitkän matematiikan kokeeseen osasin nimeni laittaa, tulos kolmen tunnin raadannasta ei tällä hetkellä suuremmin kiinnosta.

Fysiikan keksin kirjoittavani vajaa vuosi takaperin. Kävin muutaman kurssin ja lueskelin kirjoja ahkerasti.

Saatoin mie jonkun muunkin aineen kirjoittaa. Nyt on rakot käsissä. Tässäpä tälläinen blogiteksti.

Lukijalle

Tämä on ensimmäinen suunnistus.nettiin kynäilemäni viesti, lukuunottamatta sen tapahtumakalenteria, jonne olen Näyhän tunnuksilla lisännyt muutaman KaTa -osakisan sekä Lapin am-kisan takavuosilta. Pesupaikka, puheenaiheet ja kommentit ovat jääneet osaltani rauhaan.

Analysointiani lukiessasi pidä mielessä, etten ole suunnistava hiihtosuunnistaja tai hiihtosuunnistava suunnistaja, vaan urheileva taiteilija. Suorituksenhallintani ei perustu matemaattiseen tarkkuuteen tai varmoihin rutiineihin vaan intuitioon, jota olen vuosien harjoittelulla oppinut hieman jo kontrolloimaan. Älä siis pyri sisäistämään kaikkea omaan suoritukseesi, sillä saattaa olla arvaamattomat seuraukset.

Pellossa 18. maaliskuuta:

Olli-Markus Taivainen

Sleeping Sun

Onpa pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoittelin tänne blogiini. Pyydän anteeksi lukijalta ja lupaan parantaa tapani. En ole ehtinyt kirjoittamaan, sillä on ollut niin kiire ja jokapaikkaan on pitänyt repeytyä. Eikä oikein ole tapahtunut mitään, mistä voisi kirjoittaa.

Jos joku Japaniin matkustava suomalainen hiihtosuunnistaja luke tämän, niin annanpa teille erään etukäteisspekulaation sprintistä. Kannattaa Kiiskisenkin lukea, jos vaikka satun huomisen kisan jälkeen masentuneena keksimään, että aloitankin kesäkauden saman tien. Silloin siihen sprinttiin olisi varamiehelle paikka näyttää.

Ainiin. Minunhan piti kirjoittaa tässä blogissa pääasiassa muusta elämästä kuin urheilusta. Mutta kun mitään muuta ei tapahdu. Tai no voisinhan mie Wanhojen tansseista ja Abi-perinteistä kirjoittaa. Sattuneesta syystä koin ne ensimmäistä kertaa elämässäni samalla viikolla.

Mutta kun blogit ja galleriat pursuaa kuvia prinsessoista ja naamiaisasuista. Mitä uutta mie voisin enää keksiä paljastettavaksi? Laitanpa siis vain linkit Wanhojen tanssien ja Abipelleilyitten lehtijuttuihin. Abikuviin en ollut joutunut (huh), Wanhoissa tanssahtelen kahdessa kuvassa ja kolmannessakin näkyy liesituuletin (iiik).

Ehkä semmonen hauska juttu sattui meidän Abikonvassa eli toiselta nimeltä potkiaisissa. Satuin nimittäin voittamaan ilmakitaransoiton mestaruuden. Mahtava matematiikan opettajani kyselikin, että mitenkäs sitä noin auton rattiin mennään? Et taida olla ajokunnossa! Vastaaminen oli helppoa: "Syntynyt pelleksi, en tarvitse alkoholia."

Tästä tulikin pitkä juttu. Kello on niin paljon, etten jaksa tarkistella, joten kirjoitusvirheitä varmaan on ainakin tuhat. Jos joku jaksoi lukea loppuun asti, niin kerrotaanpa nyt se vinkki: Vaikka bulletinissä lukeva 3% leveätä tamppariuraa koko urastosta onkin todella vähäinen, ei se tarkoita sitä, etteikö sprintissä hiihdettäisi 50-80% kisasta leveällä baanalla. Eli ruotsalaiset tietysti satsaavat kapeaan pöpperöuraan, kun sitä kerran bulletinin mukaan on tarjolla. Norjalaiset todennäköisesti online-translaattaavat tämän tekstin, joten heille asia on kohta tiedossa.

Tulipas sekava teksti. Olen tyytyväinen itseeni, sillä se oli tarkoituskin.

Jiippijaijjee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eräässä reenissä

Pari päivää sitten päätin, että tänään täytyy kurittaa suunnistusajattelua. Siispä eilisellä lenkilläni kartoittelin pienen palan Jokivartisten latuverkostosta ja lisäilin alueen kelkkaurat mausteeksi. Aamuyöstä oli pakkasta lähemmäs 30 astetta, mutta uskoin nousevan auringon helpottavan yöpakkasia ja noottikriisiä. Pakkanen hellittikin puoli kymmeneen mennessä alle 25 asteeseen.

Tanka Ruuhijärveltä kyseli Pellon pakkastilannetta, joten kielsin Tankaa saapumasta reeniin: Itse toki olin lähdössä, mutta välitänkin enemmän Tankan terveydestä kuin omasta terveydestäni, sillä Tankaa ei vielä ole ehditty niin pahasti tuhota...

Harjoitukseen oli tulossa myös pirkanmaalainen vahvistuksemme Samuel velipoikansa Markuksen kanssa. Ajattelin harjoittelevani tänään yksin, sillä en uskonut etelän miesten pakkasrajojen ylittävän kahtakymmentä astetta. Reenipaikalle tullessani Samuel ja Markus kuitenkin jo purkivat suksia autostaan. Totesin, että asennetta ei pojilta puutu.

Hiihto on kovassa pakkasessa erittäin hankalaa, sillä suksi tunnetusti tarraa lumeen kuin liimattu. Harjoituksellisesti aamupäiväinen hisuttelu ei taatusti vastannut tarkoitustaan, mutta minä arvostan todella paljon niitä, jotka uskaltavat poiketa viisaasta harjoitussuunnitelmastaan ja kokevat aivan uudenlaisia elämyksiä lajinsa parissa. Luovat hullut ovat minun idoleitani, legendojani, eivät maailmanmestarit tai " virhettä >3 sek/km " -miehet. Toki arvostan monien maailmanmestareiden matkaa maailmanmestaruuteen, mutta itse mestaruus ei kenestäkään tee esikuvaa minulle.

Yksi saavutus toki yhdistää kaikkein kovimpia suunnistajaidoleitani: Kevätyönviestin voittoankkurointi. Magic Virtanen on tietenkin ykkönen vietyään kirivoiton 2005. Toinen kova on Maco Mäkinen, joka Nousiaisissa hoiteli ankkuripätkän yksin kärjessä.

Lähtiessäni jo kotia kohti Samuel ja Markus jäivät tahkoamaan lisää ratoja. Todennäköisesti Kevätyönviestin voittoankkureita heistä ei ensi kaudella tule, mutta onpa sekin kova juttu, että uskaltaa saapua minun järjestämään harjoitukseen, yhä uudelleen!

Kultasateen takaa

Pari päivää olen saanut rauhoittua Kairoissa hiihdellen ja juosten, ulkoilmasta ja tutuista maisemista nautiskellen. Silti minun on edelleen hankala yrittääkään tehdä syvälle menevää analyysia kisaviikon suorituksista. Kuten jo olen kertonut, on epäonnistumisia helpompi ruotia ja pyöritellä. Kun suoritukset tärkeissä tilanteisa hipovat täydellisyyttä, jättää se jälkeensä tyhjän olon, kliseitä välttelemättä "kuorittu ilmapallo" kuvaa tyhjyyttä erityisen hyvin. Tarmolla sisään puhallettu, tiiviiksi pakkautunut ilma on päässyt pikkuhiljaa karkaamaan, kun reunat ovat ympäriltä kadonneet. Hetken elää maailmassa, jossa millään ei ikään kuin ole mitään väliä. Harva nyt varmaan ymmärtää minua? Ehkä niin on parempi.

Hienoja hetkiä ja tunnelmia viikon ajalta:

*Toisen osuuden viestinviejät ilmestyvät penkalle hetkenä minä hyvänsä. Kävelen Hans-Jörgen Kvålen ja Gustav Nordströmin luokse ja nyrkkiä poikien kanssa yhteen lyödessä totean heille, että tulee jännittävä ankkuriosuus. Lycka till! Pojat vastaavat: "Lycka till!" - "Lycka till!"

*Keskimatkan loppusuoralla katson penkan päälle ja näen Leon leimaamassa toisena viimeisellä rastilla. Kaksoisvoitto hyvän ystävän kanssa! Kiva oli Lekun kanssa laulaa Maamme-laulua, kesällä toivottavasti uudestaan...;)

*Ennen keskimatkaa verrytellessäni vaihdamme Hans-Jörgenin kanssa muutaman sanan. Kysyn häneltä, että jännittääkö. Saan kieltävän vastauksen... Itse myönnän jännittäväni. Hasse toteaa, että pieni jännitys on vain hyvä juttu.

*Isäni sai kokea paikan päällä, kun kerrankin onnistuin suorituksissani kansainvälisissä arvokisoissa omalle huipputasolleni.

*Koko viikon kestäneet huippusuoritukset. Vaikka moni ajattelee, että totta kai voitan nuorten kisat, kun pärjään aikuisissakin, niin todellisuudessa cappi kovimpien junnuhuippujen ja aikuisten välillä on hiihtosuunnistuksessa häviävän pieni.

*Välipäivänä ruokalassa istuu joukkueemme valmentaja ruokapöytäämme ja onnittelee luisevalla kädellään minua ja Leoa: "Hienoa pojat." Valmentajamme hoiti kisat mielestäni muutenkin mallikkaasti. Oli helppoa keskittyä itse suorituksiin, kun valmentaja ei olemuksellaan vaatinut esittämään kovuuttaan kuin vain kisoissa. Itselläni oli koko ajan kuva, että tekemiseeni luotetaan. Vaikka H-P onkin vanha seurakaverini, taustamme tuntevat tietävät, että kiitokseni tulevat pikemminkin siitä huolimatta kuin sen vuoksi, suoraan sydämestä.

*Kymmenet urheilijat, jotka banketin tuoksinassa halusivat kuvata itsensä minun kanssani. Monet halusivat myös kertoa, että olen "strongest man ever". Näytin heille käsivarttani ja tuumasin, että ehken ihan. Kuulemma kuitenkin tarpeeksi vahva hiihtosuunnistukseen...

*Lukemattomat onnitteluviestit. Mitäpäs tuumaatte hyvän ystäväni Kartsan onnitteluviestistä: "Näin tuossa aamulenkillä ilveksen jäljet maantien laidassa. Se oli onnistunut saamaan ruoakseen jäniksen ja aikansa teutaroituaan, siirtynyt saaliineen rauhallisemmille paikoille. - Orsan kisathan menivätkin "eläimellisen" hyvin. Onnittelut siitä ja jaksamista vielä ensi viikonlopun Jämin kisoihin kummallekin veljeksistä; veljekset kuin ilvekset - Itse alan tässä palauttavalle viikolle fysikaalisen hoidon jälkeen ja sitten on taas kaksi kehittävää viikkoa edessä." Kartsa antaa luvan uskoa, että kymmenienkin vuosien jälkeen urheilun pienistä suurista iloista voi nauttia kuten nautin vuosia sitten ja tänäänkin.

Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat tukeneet minua ja luottaneet minuun matkalla! Kiitokset kaikille onnittelujen lähettäjille tasapuolisesti. Kaikille Teille en ehtinyt kisojen aikaisessa pyörityksessä vastata, mutta sydän muistaa kyllä!

Kokemusta (menestystä) ski-O Tourilta

Päädyin kopioimaan vanhan tarinani otsikon idean, niin samoilla fiiliksillä palasin Alpeilta Suomeen kuin edelliseltäkin vierailulta. Tällä kertaa maastot vain pääsivät myös yllättämään. Kohtasin tilanteita, joihin ikimaailmassa en olisi osannut ennalta mielikuvaharjoittelulla valmistautua. Vaikka vanhat kartat kostuivatkin kädessä taasen keskivertoa enemmän, ei niistä ihan kaikkea voinutkaan nähdä. Siksi tämä tarina saattaa olla hyödyllinen kelle tahansa, varsinkin sille, joka haluaa joskus hiihtosuunnistusmaailman huipulle.

Täytyy tämäkin tarina toki aloittaa urputtamisella. Urputtamisen aihe on raha eli sen vähyys.

Tälle kaudelle päädyin ratkaisuun kieltäytyä maajoukkuepaikasta varsin kovan omavastuun vuoksi. Resurssit eivät yksinkertaisesti olisi riittäneet junnumaajoukkueleirityksen kuluihin ja Ski-O Tourin kiertoon. Koska selkeä välitavoitteeni on selviytyä pääsarjan MM-kisoihin Japaniin ja ensisijaiset katastukset, PM-kisat, sattuvat nuorten MM-kisojen kanssa päällekkäin, oli Touri SM-pitkien ohella ainoa oljenkorteni joukkueeseen. Näin sprinttispesialistina en uskaltanut jättää peliä pelkästään SM-kisojen varaan ja toisaalta kauas Japaniin tuskin lähetetään hiihtäjiä pelkillä kansallisilla näytöillä. Siksi päädyin käyttämään talvikauden budjettini viikkoon Keski-Euroopassa.

Eihän minun toki ole täysin pitänyt kotioloissa harjoitella. Olen valmistautunut hisu-kauteen viikon verran Ylläksellä ja kolmesti päivästä kolmeen Rovaniemellä. Molempiin on kotoa matkaa alle sata kilometriä, joten matkustukseen ei ole aikaa tai rahaa liiemmin kulutettu. Majapaikat tosin olivat sitten erittäin huonoja hinta-laatu -suhteeltaan, sillä ne olivat ilmaisia. Ylläksellä asustelin hyvän ystäväni Tommi Uusimäen mökkiosakkeessa ja Rovaniemellä majapaikka on löytynyt Uusimäen Tommin opiskelijakämpältä. Tukijoiden listallehan tuo Tommi kuuluisi, vieläpä ylimmälle paikalle, mutta annetaan vielä olla: Näyhä tuskin on kovin isoja vastapalveluksia odottanut apua tarjotessaan, sen verran hyvin hän minut tuntee. Muistaakseni puhui jotakin muutamasta MM-kullasta...

Noh, Tourille lähdin kuitenkin toiveikkaana: Olisihan palkintorahojen avulla mahdollista saada reissusta nollatulos. Eli esimerkiksi kolmella osakisavoitolla tienaisi sen 900 euroa, millä Keski-Euroopan matkustelut senttiä venyttäen hoituisi. Vähän myöhemmin sitten ymmärsin, että osakisoista ei jaettaisikaan palkintorahoja. Koko Tourin voittaja tienaisi kuudesta huippusuorituksestaan sen 300 euroa. Ilmoittautumismaksujen ollessa 150 euroa, järjestäjät jäisivät voittajasta "tappiolle" tasan 150 euroa.

En tiedä, olivatko kisat järjestetty niin hyvin, että niistä olisi sopinut antaa esimerkiksi hiihtäjien palkintosummia. Saattaahan tuo Staffankin olla ihan tyytyväinen, että finaalin rastinotossa unohtuneen rastin takia tilipussi pieneni 50 000 euron sijaan 200 euroa. Ehkä onkin niin, että tämän lajin (ja järjestäjien) on kehityttävä huimasti, jotta siinä huippusuorituksen tekeminen olisi rahanarvoinen juttu.

Kisoissa tosiaan järjestelyt takkusivat jonkin verran. Tulospalvelu ontui, kisainfot julkaistiin pääasiassa vasta kisapaikalla, ratasuunnittelun helmet jäivät vähiin, logistiikassakin oli omat puutteensa. Silti lunta riitti ja keli suosi muutenkin! Monena päivänä huomasi, minkä vuoksi olen joskus tykästynyt hiihtosuunnistukseen. Hiihtosuunnistus on edelleen kivaa, kun ei tarvitse koetella suksien sietokykyä ja hiihto näyttää hiihdolta.

Ensimmäisessä osakisassa (kartta) Peltoseni sietokyky sitten tietysti ylittyi. Ykkösrastia kohti laskiessani en huomannut uran mutkaa ja vetäisin heitolta parimetrisen lennon tehden alastulon capin alastulon vastapenkkaan. Touri ei alkanut aivan suunnitellulla tavalla, sillä kolmosrastille mennessäni koukkasin kisakeskuksesta vaihtamaan kannasta katkenneen suksen tilalle matkavahoin voidellun suksen. Loppumatkasta huonolla asenteella ylläpitämäni vauhti olisi riittänyt sijaan 13. Itse asiassa ajatuksenani oli hiihdellä vieläkin hiljempaa, mutta päätin peesailla lopulta hylättyä itänaapuria komanneksi viimeiselle rastille asti. Loppuvedon ansiosta tekaisin pienen hajuraon veturiini ja kiitokseksi laitoin hänet niin sekaisin, että toiseksi viimeiseltä rastilta hän otti hylsyn.

Toiseen osakisaan (kartta osa 1, osa 2) lähdin varsin nöyränä liikenteeseen, sillä aikaisempien vuosien normaalimatkojen fysiikkapuoli on takkuillut. Tiesin toki, että taidollisesti päivästä tulisi varsin helppo, sillä ylimääräisellä kiireellä on tapana unohtua yli tunnin kisoissa. Otin alamäet ylivarovaisesti välinerikkoja vältellen. Se näkyykin sitten väliajoissa! Esimerkiksi kartanvaihdon jälkeisen puolituntisen hiihdin puolisen minuuttia seuraavaksi nopeinta kovempaa, sillä pätkällä noustiin radan alimmalta pisteeltä lähes korkeimmalle pisteelle. Seuraavalla alamäkivälillä häsläsin sitten ilman isompaa pummia yli puolitoista minuuttia nopeinta hitaamman ajan! Olin kuitenkin tulokseen tyytyväinen, sillä pieni ero kärkeen kertoo hiihdon vauhtikestävyyden huimasta kasvusta. Samalla ymmärsin, miten korkealla tulee varsinkin pitkät matkat hiihtää: Suoritusta leimasi, ihan kuin leimasi edellistäkin onnistunutta pitkää matkaa viime vuonna Bulgariassa, helpon tuntuinen hiihtovauhti. Korkealla hiihdettäessä tulee välttää kovia happoja, sillä niistä palautuminen vie tuhottomasti aikaa. Ymmärsin myös, että maailman hisueliitille pärjätäkseen tulee hallita laskutekniikat missä tahansa: umpisella metsässä ja aukolla, jyrkässä ja loivassa rinteessä... Paljaankalliovaaran kivikossa lienee tarpeeksi haastetta ensialkuun, jos tosissaan aikoo maailman huipulle.

(kuva: Andrey Gorbunov, www.skisport.ru)

Jo kolmannen osakisan (kartta) alkuverkassa huomasin kulkupäivän tulleen kuin tilauksesta eräälle Tourin päämatkoistani. Edes edellisen päivän kohtuullisen pitkä bussimatkustus yhdistettynä kisatoimistossa norkoiluun ja kuljetusjärjestelyistä saksaksi* taliaivoisen matkanjärjestäjän kanssa väittelyyn eivät painaneet jaloissa tai pääkopassa. Meno olikin kisassa varsin mukavaa. Paria minuuttia ennen starttia olin kuullut, että joen ylitse saattaa joissain kohdissa päästä oikomalla, ja jos ylitys onnistuu, voittaa varmasti ja reilusti. 2-3 ja 3-4 -väleillä en edes lähtenyt yrittämään joen ylitystä oikomalla, 2-3 -välillä se olisi kannattanut, sillä rastin kohdalta pääsi hiihtämällä joen ylitse. Samaa oikoa olisi voinut hyödyntää sitten myöhemminkin rastivälillä 7-8. Itse päädyin kokeilemaan oikoa välillä 5-6, joka osoittautui pahaksi virheeksi. Katsoin vitosta lähestyessäni, että yhdet jäljet menevät rantaan ja ne jatkuvat myös toisella puolen. Todellisuudessa tuolla kohdalla parimetriä leveä joki solisi puolentoista metrin syvyydellä lumipenkan reunasta, ja joen toisella penkalla olleet jäljet olivatkin eläinten jälkiä. En kuitenkaan ryhtynyt enää suunnitelmaa muuttamaan vaan otin sukset käsiin ja laskeuduin ojan pohjalle. Pohjalla ollessa ymmärsin, että ylös pääseminen ei olisikaan yhtä helppoa kuin laskeutuminen. Kolmannella yrityksellä sain itseni kammettua pettävän penkan päälle. Suksia kiinni laittaessa ilmeni seuraava ongelma, sillä kastuneet monot olivat jäätyneet eivätkä mahtuneet siteisiin. Sprinttityyliin "kaikessa rauhassa" yritin potkia jäätä monoista, mutta eipä tuo mihinkään lähtenyt. Lopulta ronkin suksien kärjillä jäät ja sain siteet kiinni. Aikaa vaan tuhrautui ihan tuhottomasti ja päätin, että enää en yritä oikosia joen ylitse.

*en ole ikimaailmassa lukenut saksaa

Radalla oli hieman kyseenalaisia joenylitysvälejä nelisen kappaletta (2-3, 4-5, 7-8, 11-12). Nuo välit kun ottaa väliajoista pois, saan itseni kisan voittajaksi (11:21) kahdeksan sekunnin erolla Erik Rostiin. Kulku ei siis ollut pelkkää lumetta. Kuitenkin, kovimmat nimet näyttävät olevan tuloslistan kärjessä tässäkin sprintissä. Ehkä heidän kokemuksensa riittää näkemään kartasta asioita, mitä muut eivät näe. Itse toisaalta starttasin kuuman ryhmän ensimmäisenä maastoon. Kulmaoikojen lisäksi minulta puuttuivat tarkemmat tiedot joenylityspaikoista...

Kun Italian päämatka oli ryssitty, päätin lähteä neljänteen osakisaan (kartta osa 1, osa 2) fyysisellä riskitaktiikalla. Laakson luistaville urille oli yön aikana satanut pari senttiä räntää, mikä teki kelistä varsin raskaan. Kun matkaakin oli enemmän kuin koskaan ennen, oli hyvä lähteä kokeilemaan, josko peli ratkaistaisiin vielä vauhtikestävyyttäkin laajemmalla pohjalla. Vaikka harjoitusvuosilla en juhlikaan, niin tunnit kestävät kyllä vertailun.

Taktiikan mukaisesti aloitin siis varsin vauhdikkaasti ja sattumalta kisaa johtaessani sain edellisten kisojen voittajan selän näkyviin. Pisimmässä mäessä sitten imin eron umpeen. Kilometrin verran peesailtuani jäin kyydistä eräässä alamäessä (tietenkin!) ja jouduin taiteilemaan kartankäännön kanssa. Päätylenkille olisi nimittäin pitänyt ottaa kartan laajennus esiin, itsehän olin järkevänä päättänyt jättää sen tekemättä ja pelkästään seurailla Ondrejta tuon pari kilometriä. Taktiikka toimi muuten hyvin, mutta kyyti oli tosiaan siihen vaiheeseen liian kylmää. Putosin siis varsin reippaasti Ondrejsta, mutta laaksoon palattuani huomasin, että selkä alkaa vilkkua edessä aina vain lähempänä. Reitinvalinnat onnistuivat ja hiihto tuntui todella helpolta. Daniel putosi kyydistä ja kohta alkoi Ondrejkin hyytyä. Sitten tuli joki* (rastiväli 7-8 2. osassa), jonka ylitystä harkitsin. Tarkistin joen laitauran ja totesin sen jäljettömäksi: Kukaan ei ole mennyt suoraan, joten se ei liene mahdollista. Kiersin yli kilometrin lenkin ja putosin väliajoissa sijalta 2. sijalle 7. Tuloslistalla edelläni olevat olivat oikoneet joen yli pohjapatoa pitkin. Sanoisinko, että raakaa ja vaarallista peliä! Raakaa sen tietenkin pitää olla, mutta hengenvaara ei oikein kiehdo, ei tämäkään niin hieno laji kuitenkaan ole... Suoritus kertoi kuitenkin, että missä hyvänä päivänä mennään. Käsittääkseni melko korkealla.

*edellispäivää leveämpi, noin 15-20m)

Ennen viidettä osakisaa (kartta) oli matkustettava Italian Ossanasta Sveitsin Saldeniin. Matka oli hieman oletustani pidempi kestäen yhteensä kaksitoista tuntia. Lumisateiden vuoksi bussin piti ottaa kiertoreitti, mikä otti aikaa parisen tuntia. Olimme Sarnenissa (5 km Staldenista) varsin inhimilliseen aikaan yhdeksän tunnin ajon jälkeen. Sitten alkoi show, joka vei tuommoiset kolme tuntia viimeiseen viiteen kilometriin. Se sisälsi eksymisiä, bussin peruutteluja, Venäjän maajoukkueelle vapaan hotellin etsimisen (kaikki piti tietysti saada samaan hotelliin, vaikka sellaista ei olisikaan varannut), peräkärryn kiinnittämisiä ja irtiottoja, suksipusseja käytävälle ja ulos... Viimeisen parin tunnin aikana vetäydyin bussin takapenkeille makaamaan, sillä urputtaminen kolmellekymmenelle englantia ymmärtämättömälle ihmiselle on ilmeisen turhaa. Sanoisinko kuitenkin, että vaikka ehdinkin majoitukseeni iltapalalle, niin silti touhu vei aika paljon hermoenergiaa seuraavalta päivältä.

Kisassa meno oli väsynyttä ja ajatus katkeili pahoin. Sain toki aikaiseksi useita pohja-aikoja ja hiihtovälitkin menivät reippaasti viiden joukkoon, mutta kaksi isoa pummia, reitinvalintavirhe ja pari pahaa sähläystä (mm. ykköselle mennessä löysin itseni ojan pohjalta) kasvattivat eron kärkeen turhan suureksi. En ollut lainkaan valmis lukuisiin ylimääräisiin "uriin", lumikenkäpolkuihin, joita tuhannet (enkä edes valehtele) turistit tekevät alueelle päivittäin

(kuvat: Sindre Jansson Haverstad, www.ski-o.com)


Finaali (kartta) kosahti edellisen päivän juttuihin. Olin heti alussa ulalla ja koukkasin reippaasti kakkosta ja keskusrastia lumikenkäurilla oikoessani. Tiukan rastimäärän ja taas heti ykköselle tehdyn lumienkelin sotkeman telineen vuoksi onnistuin vielä jättämään pidemmän perhoslenkin ykkösrastin väliin ja kärkipään hiihtäjien epäonnen vuoksi kokonaiskisan yhdeksäs sija vaihtuikin hylsyyn.

18. päivä aamuseitsemältä alkanut matkustus päättyi Pelloon tiistaiyönä yhdeltä. Tarkkanäköisimmät varmaan huomaavat harjoituspäiväkirjasta, että viimepäivät on otettu suunniteltuakin keveämmin, toin nimittäin pienen flunssan mukanani VR:n eläinvaunusta tai Munchenin lentokentältä. Nyt tuokin alkaa olemaan voitettu kanta ja Lancin antama Orsan kartta alkaa hahmottua...

--- Pexin koodaamat väliajat luettavassa muodossa (osakisat 1.-5.) ---

Riisuttu ei aina parempi

Jokaikinen suomalainen talvi tuo mukanaan aina saman kuuman muodin suomalaiseen katukuvaan. Väreinä se ei ole taaskaan idän intohimoinen punainen tai lännen rauhoittava sininen eikä se myöskään tavoittele Keski-Eurooppalaista glamouria tai edes pohjoisen Suomen aitoutta. Se pohjaa jalon ideologiansa 1980-luvun hippiaatteeseen ja markkinavoimien vastaiseen reaktioon. Suomen keskitalvien kuuminta muotia on tietenkin kaikien ihannoima alastomana hilluminen; kaupassa, töissä, koulussa, kirkossa, kotona, linnanjuhlissa, sillan alla - kaikkialla asuste on etiketin mukainen ja helppo ratkaisu hurmata ystävät ja hyvänpäivän tutut.

Muotimogulina uskallan olla hieman vastaan tätä nykyistä viherhypetystä, sillä kokemusteni perusteella ulkovaltojen aseet ilmastonmuutostaistelussa eivät liity vaatetukseen. On myös kerrottava, että markkinavoimat tuskin muuttavat iljettäviä periaatteitaan pienen pohjoisen valtion vaatevallankumouksen vuoksi. Nyt jo kaikkiaan kuudessa eri maassa (Sveitsi, Venäjä, Suomi, Itävalta, Ruotsi ja Bulgaria) menestyksellä suoritetun liki kahdenkymmenen eri olosuhdekokeilun jälkeen voin todeta, että todellista menestystä kansainvälisessä muotimaailmassa ei alastomana hillumalla saavuteta! Mukavana vaihteluna suomalaisten ykkösasustetta voi silloin tällöin pitää, mutta tärkeissä tilaisuuksissa pitäisi pyrkiä joko entistä luovempiin ratkaisuihin tai ottamaan mallia vaikka siitä hyvin traditionaalisesta ja sinänsä kuivasta pohjoisen aitoudesta. Vallitsevalla ajattelutavalla valtakuntamme muoti ei ikinä tule kehittymään kansainvälisesti tunnustetuksi muodiksi ja mikä pahinta - Fabiola Fashion House ei tule koskaan esittämään minkäänlaista kiinnostusta huippusuunnittelijoitamme kohtaan!

Mainio esimerkki hyvästä suunnittelusta, kuva napattu Becmansin näytöksen catwalkilta, kuvattavana kohta liiankin paksuun vaatetukseen somistautunut Shannon Stewart, jonka tukena on näytöksen aikana vaatettunut Porsche 911. Ottakaa Becmansin asettelusta mallia!

Muita tutkimuksia aiheesta ovat tehneet mm. amerikkalainen Sean Diddy, suomalaisen näkökantansa esittää mm. suomalaisen barbaariviihteen grand old man Jukka Virtanen.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Viisi maailmanmestaruutta

Taas putkahti sähköpostiini viesti, olisi aika päivitellä urheilijaprofiileja liiton nettisivuille.

Ëlämäni on junnanut viimeisen vuoden ajan pahasti paikallaan, joten muutettavaa oli vain kohdissa "tavoitteet 2009" ja "valmentaja". Valmentaja vaihtui Janne Holménin, Matti Monosen ja Tommi Evilän valmennustallista elämän koulittavaksi. Tavoitteena mulla on ennenkin ollut maailmanmestaruus. Tänä vuonna laitoin hieman paremmaksi edellisiä tavoiteasettelujani. Tavoitteeksi kirjasin nimittäin viisi maailmanmestaruutta.

Liiton nettimestari päätti ilmeisesti sensuroida tavoittestani K-18 kamaa, kun sen lukeminen näyttää vaativan kirjautumista. Pitäis kai alkaa harrastamaan muniin puhaltelua tässäkin suhteessa. Tässäpä sitten kauden 2010 tavoitevaihtoehtoja, valitsen näistä yhden ensi syksynä:

Tavoite 2010: Ensilumen kisat Ylläksellä, Piirikunnalliset Naamijoella, Kangasniemen kansalliset, Lumi-Toukola -viestikisa Joensuu, SM-pitkä Sotkamo, Lapin am-pitkä Rovaniemi, Kevätyön viesti Turussa, Siljarastit Paimiossa, 10mila Ruotsissa, SM-erikoispitkä Somerolla, Lapin am-pika Rovaniemi, Lapin am-viesti Rovaniemi, Jukolan viesti Rajamäellä, Ikea-sprint Haaparannalla, Torniolaakson rastipäivät, 1. päivä Pellossa, Tornionlaakson rastipäivät, 2. päivä Pellossa, Middnattsolgaloppetin 1. päivä Norjassa, Middnattsolgaloppetin 2. päivä Norjassa, Barentsin mestaruuskisat normaalimatka Murmanskissa, SM-pitkä Karjaalla, SM-keskimatka Orimattilassa, SM-yö Mynämäellä, am-yö Rovaniemellä

Tavoite 2010: Ehjät suoritukset, särkyneet sydämet

Tavoite 2010: Kehittyä paremmaksi suunnistajaksi

Tavoite 2010: Paremmat sijoitukset kuin viime vuonna

Tavoite 2010: Kehittyä paremmaksi kuin ensiviikolla

Mie en käsitä sitä muniin puhaltelua, jota urheilijat tykkää harrastaa! Jos on tehnyt helvetin hyvää työtä vuosikausia, niin miksi sitä ei voi kertoa?

Olen paljon paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen, koska olen harjoitellut kokonaisvaltaisesti paljon järkevämmin ja tehokkaammin, enemmän ja kovempaa. Silti jo viime vuonna omistin potentiaalin voittaa kaikki hiihtosuunnistajat hiihtosuunnistuksen arvokisoissa. Näen viisi maailmanmestaruutta ihan realistisena tavoitteena, ehkä sinä näet minussa kusipään.

Taidetaan kuitenkin elellä tämä seuraava vuosi loppuun, ennen kuin vaihdan tavoitettani. Vuonna 2009 kannattaa vielä varoa pohjoisen puoleista tuulta. Julkaisen tekstin, ennen kuin pohjoistuuli repii talostamme katon irti ja heittää tietokoneen tietoineen bittiavaruuteen!

Peli on kovaa ja epärehellistä

For freaks mainly -nettisaitin Ice bug -visa liikutti Suomen suunnistuspiirejä vajaa kuukausi takaperin.
Ei taida Pais tietää, kuinka julmaa peli kulissien takan oli! 
19.12. Saapui sähköpostiini tällainen viesti:
"Ilokseni huomasin, että Pellon Ponsi järjestää 2010 Suomen
Tunturisuunnistuksen Pallaksen tunturialueella.
Olen aina pitänyt kyseisellä alueella vaeltamisesta monestakin syystä ja
onkin mahtavaa jos alueelle pääsisi
vielä suunnistamaankin. Jo tässä vaiheessa alkoi kiinnostamaan
kisakeskuksen sijainti. Mahtaakohan kisakeskus olla mahdollisesti
Pallas-hotellin kupeessa vai jopa Vuontisella? Kukahan mahtaa olla
kartantekijä? Onko kyseiseen hommaan saatu valjastettua joku
"huipputekijä" uusien haasteiden innoittamana.


Terv. Jarmo Heikkinen"

Vastasin viestiin näin:

"Moro,
tosiaan hienot ja jylhät tunturimaastot Pallaksen alueelta löytyy! Itse olen tuolla "vaellellut" viimeksi selkärepussa, mutta mieleen ovat silti jääneet!

Kisakeskus on suunniteltu Vuontispirtille. Olen itse yksi kartantekijöistä, sekä lisäksi kaksi muuta ponsilaista huippusuunnistajaa ja puoliammattilaista kartantekijää. Meillä on ikäämme nähden aika kattava kokemus erilaisten lappilaismaastojen (ja parin eteläsuomalaisen maaston) kartoituksista. Mulla sattuu samalle vuodelle kahdenkymmenen neliökilometrin kangas-suppa -helmen maaastötyön viimeistely ja Tornionlaakson Rastipäivien ratamestarointi tuolla kartalla (ja asepalvelus). Siksi en itse ehdi ratamestaroimaan Tunturisuunnistusta, mutta onneksi seurasta löytyy kokenut Tunturisuunnistusten ratametsuri ja valvoja Huuskon Mauri, joka varmasti osaa loihtia radoille hyviä reitinvalintoja ja mahtavia maisemia.

Haasteena meillä kartantekijöillä on varmasti tunturisuunnistuskartan vaatimustason löytäminen: meille olis luontevaa tehdä liian tarkkaa jälkeä, ja siitä ei ole Tunturisuunnistuksen yhteydessä yleisesti pidetty. Pikku lisänä aiomme tehdä sprinttikartan Vuontispirtin ympäristön kankailta, sillä eihän viikkoa voi kokonaan näpertelemättä viettää.

mvh...OMa
"

Jälkikäteen olen ymmärtänyt Jarmon tarkoitusperän: Hän etsi sisäpiirin tietoa Ice bug -visan viimeiseen bonukseen. Taisin harhauttaa Jarmon, sillä tunturikartta tuskin ylettää Pahajoen kankaille. Henkilökohtaisena unelmana on toki viitisen vuotta ollut Pahajoenkankaiden kartoittaminen, mutta kyllä Lapissa vastaavia helmiä riittää "muutamia". Ehkä siis tyydyn joskus suunnistamaan tuon helmen käpi Keräs-Siepistä Ketomellaan. Tiesittekös muuten, että Keräs-Siepin pelloilta lähtevät Jukola-radat on jo suunniteltu?

Melko laadukkaasti oivallettu yritys selvittää Pahajoen kartantekijä, kuitenkin olisi Jarmo vaan kysynyt multa suoraan Pahajoen helmen kartantekijää, Elvis mulle sen O-ringenillä nimittäin kertoi. En vaan muistanut, kuka Vaajakosken toppatakeista sen oli tehnyt. Itse luotin Jukeen, mutta olisihan se pitänyt arvata, että kovin niistä eli Havas tietenki!

Itse sain muuten 9 oikein - tai kolme väärin - haluaako sitten olla optimisti vai pessimisti. Pitää tutkia seiskytluvun suunnistajien karttakansioita vielä piirun verran intensiivisemmin, jotta enskauella pärjää.

Kaikesta huolimatta vaadin, että jos Luoja suo niin Jarmo Heikkinen nähdään Tunturisuunnistuksessa 2010! smile

Peli on kovaa ja epärehellistä

For freaks mainly -nettisaitin Ice bug -visa liikutti Suomen suunnistuspiirejä vajaa kuukausi takaperin.
Ei taida Pais tietää, kuinka julmaa peli kulissien takan oli! 
19.12. Saapui sähköpostiini tällainen viesti:
"Ilokseni huomasin, että Pellon Ponsi järjestää 2010 Suomen
Tunturisuunnistuksen Pallaksen tunturialueella.
Olen aina pitänyt kyseisellä alueella vaeltamisesta monestakin syystä ja
onkin mahtavaa jos alueelle pääsisi
vielä suunnistamaankin. Jo tässä vaiheessa alkoi kiinnostamaan
kisakeskuksen sijainti. Mahtaakohan kisakeskus olla mahdollisesti
Pallas-hotellin kupeessa vai jopa Vuontisella? Kukahan mahtaa olla
kartantekijä? Onko kyseiseen hommaan saatu valjastettua joku
"huipputekijä" uusien haasteiden innoittamana.


Terv. Jarmo Heikkinen"

Vastasin viestiin näin:

"Moro,
tosiaan hienot ja jylhät tunturimaastot Pallaksen alueelta löytyy! Itse olen tuolla "vaellellut" viimeksi selkärepussa, mutta mieleen ovat silti jääneet!

Kisakeskus on suunniteltu Vuontispirtille. Olen itse yksi kartantekijöistä, sekä lisäksi kaksi muuta ponsilaista huippusuunnistajaa ja puoliammattilaista kartantekijää. Meillä on ikäämme nähden aika kattava kokemus erilaisten lappilaismaastojen (ja parin eteläsuomalaisen maaston) kartoituksista. Mulla sattuu samalle vuodelle kahdenkymmenen neliökilometrin kangas-suppa -helmen maaastötyön viimeistely ja Tornionlaakson Rastipäivien ratamestarointi tuolla kartalla (ja asepalvelus). Siksi en itse ehdi ratamestaroimaan Tunturisuunnistusta, mutta onneksi seurasta löytyy kokenut Tunturisuunnistusten ratametsuri ja valvoja Huuskon Mauri, joka varmasti osaa loihtia radoille hyviä reitinvalintoja ja mahtavia maisemia.

Haasteena meillä kartantekijöillä on varmasti tunturisuunnistuskartan vaatimustason löytäminen: meille olis luontevaa tehdä liian tarkkaa jälkeä, ja siitä ei ole Tunturisuunnistuksen yhteydessä yleisesti pidetty. Pikku lisänä aiomme tehdä sprinttikartan Vuontispirtin ympäristön kankailta, sillä eihän viikkoa voi kokonaan näpertelemättä viettää.

mvh...OMa
"

Jälkikäteen olen ymmärtänyt Jarmon tarkoitusperän: Hän etsi sisäpiirin tietoa Ice bug -visan viimeiseen bonukseen. Taisin harhauttaa Jarmon, sillä tunturikartta tuskin ylettää Pahajoen kankaille. Henkilökohtaisena unelmana on toki viitisen vuotta ollut Pahajoenkankaiden kartoittaminen, mutta kyllä Lapissa vastaavia helmiä riittää "muutamia". Ehkä siis tyydyn joskus suunnistamaan tuon helmen käpi Keräs-Siepistä Ketomellaan. Tiesittekös muuten, että Keräs-Siepin pelloilta lähtevät Jukola-radat on jo suunniteltu?

Melko laadukkaasti oivallettu yritys selvittää Pahajoen kartantekijä, kuitenkin olisi Jarmo vaan kysynyt multa suoraan Pahajoen helmen kartantekijää, Elvis mulle sen O-ringenillä nimittäin kertoi. En vaan muistanut, kuka Vaajakosken toppatakeista sen oli tehnyt. Itse luotin Jukeen, mutta olisihan se pitänyt arvata, että kovin niistä eli Havas tietenki!

Itse sain muuten 9 oikein - tai kolme väärin - haluaako sitten olla optimisti vai pessimisti. Pitää tutkia seiskytluvun suunnistajien karttakansioita vielä piirun verran intensiivisemmin, jotta enskauella pärjää.

Kaikesta huolimatta vaadin, että jos Luoja suo niin Jarmo Heikkinen nähdään Tunturisuunnistuksessa 2010! smile

Elämää!

Heh! Mulla ei kuulemma ole elämää! Tai siis on, meinaan se urheilu. Muttei muuta elämää.

Aika moni uskoo niin. Että mie vaan reenaan ja lepään enkä saa muuta aikaiseks kun vaan joitain edustuspaikkoja junnuarvokisoihin ja muutamia SM-mitaleja.

Jossain saitilla kerrotaan, että suunnistus on elämä. Vaikka se varmaan minunki kohalla on niin, että suunnistus on elämä, niin kyllä mie haluaisin pitää yllä illuusiota siitä, että muutakin elämää löytyy.

Mie olen joskus ajatellu, että ketään ei kiinnosta minussa mikään muu kuin urheilujutut, olishan vaikkapa Johhnny Rottenin tarinat kaikkine pajautteluineen monin verroin mielenkiintoisempaa luettavaa johonki meikäläisen kukkien haisteluun verrattuna. Näkeepä sen sitten statistiikasta, että oliko tälle palstalle kysyntää.

Tänne tulee siis kaikki tarinat, jotka eivät sovi "harjoitteluun", "uutisiin" tai "karttoihin". Muun elämän puuttuessa osa tänne ilmestyneistä tarinoista liippaa urheilua Spesialistia mukaillen "läheltä ja kaukaa", mutta löytynee täältä aika-ajoin muutakin tarinaa politikoinnista musiikkiin.

Maailman ainoa ammattilanen?

”Keskity omaan tekemiseesi, älä muiden”, kuuluu vanha viisaus. Viisauksissa onkin usein vinha perä, mutta itse olen vakuuttunut, että en olisi kyennyt kehittymään urheilijana edes tälle tasolle tarkkailematta muiden tekemisiä.

---

Johan Runesson:

viikko 25: (”Edellisviikolla kaksi lepopäivää, seuraavalla viikolla kolme harjoitusta. Sen vuoksi mahdollista harjoitella noin kovaa.”)

ma; kaksi intervallia 70-20 ja 3 min?

ti; voimaharjoitus juosten 10 km sis. useita 20 x kyykkyyn-ylös ja perään mäki juosten kovaa

ke; 4x4 min metsässä

to; ap; 8 km testijuoksu ip; 4 x 5 min intervallit mäkisellä reitillä

pe; 8 km tyyppimaastosuunnistus kovaa

la; radalla 4 x (400 m + 300 m + 200 m + 100 m)/1 min 90% vauhdilla

su; juoksu 1 h + 4x90 sek (mäkeen) + 30 min

Timo Sild:

Kovimmalla harjoittelukuukaudella 60 h juoksua (k/a 15 h/viikko)

Pitää pitkistä harjoituksista (juoksu 2 h, uinti 2 h tai hiihto 3 h)

1 h 30 min maastojuoksu (ilmeisesti kovaa) kehittävin harjoitusmuoto

Stephan Kodeda:

viikko 20:

ma; 3 x 2 km/7:00 / 2:30

ti; 2 x (800m/2:24+400m/1:10) / 3min + 4x600m/1:48 / 3 min kävelypalautus

ke; 20 km/79:13

to; 4x(800 m/2:26 hölkkäpalautus 400 m)

pe; sprinttikisa Göteborg 3,6 km

la; keskimatkan kisa Göteborg 5,2 km

su; pitkänmatkan kisa Göteborg 12,4 km

viikko 10: (leiri Tshekin a-maajoukkueen kanssa)

su; ap; viivasuunnistus 7,5 km ip; parisuunnistus11,4 km

ma; ap; keskimatka kovaa 4,3 km ip; keskimatka kovaa 5,6 km

ti; ap; suunnistusvetoja 7 km ip; suunnistus kovaa 7,7 km

ke; ip; sprintti kovaa 2,9 km

to; ap; pitkä kovaa 14,9 km ip; leimausharjoitus?

pe; ap; viestiharjoitus kovaa 7,8 km ip; ylivauhtisuunnistus 2x600 m +1,3 km

la; kotimatka

Soren Bobach:

viikko: (Haldenin suunnistajien leiri)

ma; 2 taitoharjoitusta, toinen kovaa - 1:52 yhteensä

ti; ap; keskimatkan kisa ip; taitoharjoitus - 2:11 yhteensä

ke; ap; pitkän matkan kisa +70 min ip; taitoharjoitus - 2:14 yhteensä

to; ap; lyhyt pitkämatkan kisa ip; taitoharjoitus - 2:33 yhteensä

pe; ap; keskimatkan kisa ip; taitoharjoitus - 1:58 yhteensä

la; ip; juoksu + taitoharjoitus - 2:02 yhteensä

su; ap; taitoharjoitus ip; sprintti kovaa - 1:37 yhteensä

Ulf Forseth Indgaard:

viikko:

ma; hiihto 2h

ti; hiihto 3h

ke; ap; intervallit 5x6 min 1,5 h ip; hiihto1,5 h

to; suunnistus 1h

pe; ap; voimaharjoitus 1,5h ip; juoksu 2h

la; ap; reipasvauhtinen suunnistus1.5 h ip; juoksu 2 h

su; keskikovat intervallit 5x8 min 1,5 h

---

Tuossapa on kilpailukauden -08 menestyneimpien miesjunioreiden kovimmat harjoitusviikot (pl. Timo Sild) harjoituskaudelta 07–08. Yhtään kolmen harjoituksen päivää ei noihin viikkoihin ole mahtunut, osalla vaikuttaa kotioloissa kahdenkin harjoituksen tekeminen päivässä olevan harvinaista.

Omalla päivittäisellä rytmityksellä pyrin keskimäärin kolmeen harjoitukseen päivässä, kovimmilla viikoilla neljään (joskus hulluina vuosina viiteenkin). Pääperiaatteena minulla on, että kehoni tarvitsee vähintään yhden tukiharjoitteen - palauttavan, valmistavan, herättelevän, suorituskyvyn kannalta turhien ominaisuuksien rassaamisen - yhtä kovaa harjoitusta - teho- tai määräharjoitusta - kohti.

Miksi minua menestyneemmät junnuhuiput eivät harjoittele kuin kerran päivässä? Onko heidän muu elämänsä niin hektistä, että aika ei riittäisi kahteen tai kolmeen harjoitukseen päivässä? Onko siis niin, että taistelen ammattilaisena täysin amatöörejä vastaan?

Kuulostaisi lohduttomalta tulevaisuuden kannalta, jos maailman ainoana ammattimaisesti satsaavana huippujunnuna en kykenisi kovimpien junnujen suorituskykyyn kauden tärkeimmissä arvokilpailuissa. Uskon kuitenkin, että maailman junnuhuiput eivät jätä harjoitteluaan yhteen päivässä sen vuoksi, että heillä ei olisi aikaa tai he eivät viitsisi uhrata koko päivää huippu-urheilun alttarille, vaan siksi, että hekin ovat löytäneet oman optimaalisen tapansa valmentautua. Jos keho tarvitsee tunnin intervalliharjoituksesta palautumiseen lähes vuorokauden, lienee mielekkäintä palautella vajaa vuorokausi.

Suorituskykyä kehitetään spesifisellä harjoittelulla. Aiemmin mainitsemani tukiharjoitteet eivätkä myöskään hitaat, pitkät lenkit suoranaisesti vaikuta suorituskykyyn. Siksi uskon junnuhuippujen harjoittelevan harvoin. Kun pääosa päivän pääharjoituksista on kilpailuvauhtisia ja lajinomaisia, voi tulla liian kuormittavaksi tehdä lisäksi vielä kaksi-kolme harjoitusta päivään - vuoden ympäri. Jos keho ei yksinkertaisesti palaudu palauttavalla harjoittelulla, on niiden tekeminen tyhmää. Jos määräharjoittelu haittaa spesifisen harjoittelun rytmiä, voi tuntua turhalta rakentaa pohjaa, sehän kehittyy harjoitusvuosien kuluessa. Vaarana vain on, että kun rakennetaan lasiseinää lasiseinän päälle, on rakennelma vaarassa romahtaa. Huippukunnon päälle rakennettu tikki voi viedä huipulle - ja tuoda sieltä nopeasti alas.

Omassa filosofiassani vankalla harjoituspohjalla on hieman korostettukin merkitys: Tehoharjoittelu hyvin palautuneena on nopea tapa kehittää suorituskyky huippuunsa, pitkällä tähtäimellä se ei kuitenkaan tuota parasta lopputulosta. Siinä on porsaanreikäni maaliman huipulle..?