Pari päivää olen saanut rauhoittua Kairoissa hiihdellen ja juosten, ulkoilmasta ja tutuista maisemista nautiskellen. Silti minun on edelleen hankala yrittääkään tehdä syvälle menevää analyysia kisaviikon suorituksista. Kuten jo olen kertonut, on epäonnistumisia helpompi ruotia ja pyöritellä. Kun suoritukset tärkeissä tilanteisa hipovat täydellisyyttä, jättää se jälkeensä tyhjän olon, kliseitä välttelemättä "kuorittu ilmapallo" kuvaa tyhjyyttä erityisen hyvin. Tarmolla sisään puhallettu, tiiviiksi pakkautunut ilma on päässyt pikkuhiljaa karkaamaan, kun reunat ovat ympäriltä kadonneet. Hetken elää maailmassa, jossa millään ei ikään kuin ole mitään väliä. Harva nyt varmaan ymmärtää minua? Ehkä niin on parempi.
Hienoja hetkiä ja tunnelmia viikon ajalta:
*Toisen osuuden viestinviejät ilmestyvät penkalle hetkenä minä hyvänsä. Kävelen Hans-Jörgen Kvålen ja Gustav Nordströmin luokse ja nyrkkiä poikien kanssa yhteen lyödessä totean heille, että tulee jännittävä ankkuriosuus. Lycka till! Pojat vastaavat: "Lycka till!" - "Lycka till!"
*Keskimatkan loppusuoralla katson penkan päälle ja näen Leon leimaamassa toisena viimeisellä rastilla. Kaksoisvoitto hyvän ystävän kanssa! Kiva oli Lekun kanssa laulaa Maamme-laulua, kesällä toivottavasti uudestaan...;)
*Ennen keskimatkaa verrytellessäni vaihdamme Hans-Jörgenin kanssa muutaman sanan. Kysyn häneltä, että jännittääkö. Saan kieltävän vastauksen... Itse myönnän jännittäväni. Hasse toteaa, että pieni jännitys on vain hyvä juttu.
*Isäni sai kokea paikan päällä, kun kerrankin onnistuin suorituksissani kansainvälisissä arvokisoissa omalle huipputasolleni.
*Koko viikon kestäneet huippusuoritukset. Vaikka moni ajattelee, että totta kai voitan nuorten kisat, kun pärjään aikuisissakin, niin todellisuudessa cappi kovimpien junnuhuippujen ja aikuisten välillä on hiihtosuunnistuksessa häviävän pieni.
*Välipäivänä ruokalassa istuu joukkueemme valmentaja ruokapöytäämme ja onnittelee luisevalla kädellään minua ja Leoa: "Hienoa pojat." Valmentajamme hoiti kisat mielestäni muutenkin mallikkaasti. Oli helppoa keskittyä itse suorituksiin, kun valmentaja ei olemuksellaan vaatinut esittämään kovuuttaan kuin vain kisoissa. Itselläni oli koko ajan kuva, että tekemiseeni luotetaan. Vaikka H-P onkin vanha seurakaverini, taustamme tuntevat tietävät, että kiitokseni tulevat pikemminkin siitä huolimatta kuin sen vuoksi, suoraan sydämestä.
*Kymmenet urheilijat, jotka banketin tuoksinassa halusivat kuvata itsensä minun kanssani. Monet halusivat myös kertoa, että olen "strongest man ever". Näytin heille käsivarttani ja tuumasin, että ehken ihan. Kuulemma kuitenkin tarpeeksi vahva hiihtosuunnistukseen...
*Lukemattomat onnitteluviestit. Mitäpäs tuumaatte hyvän ystäväni Kartsan onnitteluviestistä: "Näin tuossa aamulenkillä ilveksen jäljet maantien laidassa. Se oli onnistunut saamaan ruoakseen jäniksen ja aikansa teutaroituaan, siirtynyt saaliineen rauhallisemmille paikoille. - Orsan kisathan menivätkin "eläimellisen" hyvin. Onnittelut siitä ja jaksamista vielä ensi viikonlopun Jämin kisoihin kummallekin veljeksistä; veljekset kuin ilvekset - Itse alan tässä palauttavalle viikolle fysikaalisen hoidon jälkeen ja sitten on taas kaksi kehittävää viikkoa edessä." Kartsa antaa luvan uskoa, että kymmenienkin vuosien jälkeen urheilun pienistä suurista iloista voi nauttia kuten nautin vuosia sitten ja tänäänkin.
Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat tukeneet minua ja luottaneet minuun matkalla! Kiitokset kaikille onnittelujen lähettäjille tasapuolisesti. Kaikille Teille en ehtinyt kisojen aikaisessa pyörityksessä vastata, mutta sydän muistaa kyllä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti