Suomen Puolustusvoimain Urheilukoulun kunnianarvoinen suunnistusryhmä käänsi säästösyistä yhteiseen marssikompassiinsa riittävän määrän piiruja jonka jälkeen värisevä neula osoitti kohti länsilounasta ja Tanskan pannukakkumaastoja. Tanskassa ryhmää kiinnosti sulien metsien lisäksi kansainvälisen kilpailukauden avaus Spring Cupissa sekä tietysti nuorten MM-mitalien kiilto kesäisissä kapinoissa ryhmän vanhimpien kaihotessa takaisin menetettyyn nuoruuteensa. Samaan bussiin ahtautui kolmisenkymmentä siviiliä nuorten maajoukkueen mukana ja se takasi riittävän määrän taukoja pitkiksi venyneillä bussimatkoilla.
Harjoituksellisesti leiri sujui positiivisissa merkeissä sillä äärimmäisen rankka ohjelma aiheutti tuskin yhtään uutta rasitusvammaa tai ylirasitustilaa suunnistusryhmän urheilijoissa. Tanskan pannukakut osoittautuivat yllättävän epätasaisiksi ja pannukakuilla kasvavat sekametsät hyvin syöneiksi. Urheilijoiden kommentit onnistuneesta leiristä olivat syystäkin itseluottamusta puhkuvia:
-korpraali Huikon mielestä Terän miehet on parhaita ja söpöjä.
-korpraali Penttinen analysoi leirin anniksi ja muutenkin vaikka mitä.
-korpraali Teini nähtiin yhteisessä harjoituksessa.
-oppilas Sirén veteli liikkuvuuksia niin että kielikin meni solmuun.
-upseerioppilas Taivainen myöhästyi bussista reitinvalintaharjoituksen venähdettyä sattuneesta syystä eikä siksi ollut tavoitettavissa sieltä missä WADA:n Adams-ohjelma hänen kertoi luuhaavan.
Arvokasta kokemusta Pohjois-Tanskan maastojen vaatimuksista urheilijoille tarjoili Urheilukoulun henkilökunnan suunnistajien kapteeni Särkänmäen ja kersantti Föhrin lisäksi nuorten maajoukkueen johto. Lukuisat puuduttavat palaverit on tehty harjoitusanalyysejä varten eikä niiden merkitystä kehittymisessä sovi unohtaa. Kiitokset kolmesta hienosta harjoituspäivästä, kahdesta kisapäivästä ja matkapäivistä kuuluvat hienoille ihmisille.
la;
-j 25´/5km
-Spring Cup 13km/68´ + verkat. Alussa risu silmään ja puolimatkaan peesaillen 12 sekunnin sääntöä ylläpitäen. Loppu yksin ja se meni ihan hyvin. Kulku nolla.
-j 25´ kevyt
su;
-j 25´/5km
-Spring Cup -viesti 13km/61´ + verkat. Heikompikuntosia kavereita ympärillä, vaikka alkuosuudet olivatkin sujuneet vähintäänkin kohtuullisesti. Sijojen poiminta onnistui melko vaivattomasti, kärkeen eroa tuli toki lisää ja rumasti.
-matkustus Rebildiin
ma;
-j 15´
-j/s 85´ karttajuoksuna pitkien välien reenissä
-s 53´ + verkat väyläsuunnistuksena hitaassa ja vaativassa maastossa, joka tuli maastotyyppinä yllättävän tutuksi
ti;
-j 25´/5km
-suunnistusvedot 6 x 750m - 1km + verkat, yhteensä 70´. JaMMun ja Nandin kanssa takaa-ajoina. Yhdessä eksyin, parissa koukkasin ja joku meni ihan hyvinkin. Olo vaan käsittämättömän väsynyt ja lihaksissa sairas tunne.
-j 130´/25km kevyt poluilla ja hiekkateillä + keskivartalon kuntopiiri 20´. Huoltava harjoitus ja palautti kropan 70-sarjalaisen tasolta lähes junnusarjoihin.
ke;
-j 15´
-s/j yht. 160´, sisältäen mm. 2 x 3,9km kovaa eli sama rata kahdesti. Ensimmäinen veto 23´50´´ ja toinen 24´53´´. Ajan heikkeneminen johtui ulkomuistilla yrittämisen aiheuttamista koukuista sekä siitä, että harjoituksella oli tuossa toisessa vedossa kestoa jo yli kaksi tuntia. Rasvoilla mentäessä diisseli jyrrää hieman hitaammin.
-matkustus Göteborgiin
to;
-matkustus Tukholmaan
-juoksu 50´/9km kevyt Höllin kanssa satamasta Tukholman vanhassa kaupungissa. Näköalakukkuloilla koordinaatioita siihen päälle.
pe;
-juoksu 27km/125´ auringossa silmissä sulavia peltoja ihmetellen
-juoksu 13km/55´ sisältäen 4 x 5 x 10sek / 20sek / 5min intervallit jotka vetävät nylkyn lihaksiston aika tohjoksi.
21th MuddyX Oulunsalossa
-
21 th MuddyX kisattiin Oulunsalon hiekkakankailla, Akionsaaren
rantapusikoissa ja osin urbaanilla alueella. Bonusrastilla tutustuttiin
metsittyvään soranot...
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti