I
Hälytys tuli aamutuimaan. Komppanian tiedossa saapuva lähtö oli ollut jo vuorokausia. Autokyyti. Mitä ihmettä sellainen edelsi Suomen armeijassa.
Kapteeni Vuorisen komennuksesta joukkue otti asennon. Kantapäät kopsahtivat tavallista terävämmin ja käännöksessäkin oli mallikelpoista ripeyttä. Komppaniassa kiersi sitkeä huhu liikekannallepanosta. Joukkueesta uhosi innostus, joka luultavasti on tunnettu kaikissa sotaan lähtevissä joukoissa.
Kolonnan tuli saapua maantielle, jota pitkin pääsee Tartoon ja miksei kauemmaksikin, jos miehistä vain olisi ollut menijöiksi. Upseerit kehottivat miehiänsä käyttämään jokaisen tilaisuuden lepoon:
-Opetelkaa odottamaan pojat.
-Osaahan tuon jo. Kaksymmentä vuotta on ootettu elonkorjuuta. Veis jo oottamasta.
Sitä ei ollut tarkoitettu upseereiden korviin. "Herrat" saivat kuulla yhtä ja toista. Suomalainen sotamies osaa veistää aika hyvin, kun sille tuulelle sattuu.
Joukkueen valuttua tienvarteen alkoi miehistönkuljetusauto vaappua näkyviin. Joukkue tyhjensi vänrikki Järjen käskystä vesilastinsa. Käsky ei naurattanut, sillä siitä saattoi päätellä, että ajo kestäisi kauan.
Luutnantti Tunne keräili sanoja yhteen, miten sattui muistamaan, ja alkoi laulaa:
Niin pitkä on tie tuntemattomaan
Niin pitkä kuin kulkemamme tie.
II
Heikosti ajettu kärrytie, tai oikeastaan vain pari metsään ajettua kärrynraidetta, kiemurteli halki korpikuusikoiden ja peltoaukeiden.
-Ei mitään meteliä sitten, rajalle on pari kilometriä, ilmoitti päivystäjä.
Tienmutkan takaa kuului hevosen pärskyntää. Ensimmäinen tykki tuli näkyviin. Aliupseerin Tunteen mielen täytti riemukas hurmos:
-Jo on pojat pyssyjä nuo. Ne kun alkavat huokumaan, niin viedään naapuria tukka suorassa jalat eellä.
- Pieniä on silakat joulukaloiksi, kyllä sitä on kuule tuollakin puolella. Minä pahoin pelkään, että saadaan kuulaa vastaan ihan tarpeeksi, pyrki vänrikki Järki hillitsemään liikaa intoa.
Siinä samassa se alkoi. Oikealta, valtatien laidasta kuului yksinäisiä tykinlaukauksia.
-Maantien suuntaan menee.
-Kauaksi tähtää, ei edes vihellys kuulu.
-Hiukan jos kääntää niin täällä on.
Se oli harkitsematon lause. Miehet alkoivat vääntelehtiä peloissaan. Vänrikki Kokemus aloitti puheenvuoronsa:
-Taitaa olla tarpeellista selittää, kun minä meinaan olen ollut. Ei siinä oikeastaan ole kuin rauhallisesti se on otettava. Kiiru on pidettävä ajallansa. Hätäilemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita, niinkuin sitä sanotaan. On muistettava, ettei ihmisiä kummempia ole nekään. Lyijyä ne tottelee niinkuin kaikki muutkin.
III
-Kakkonen hyökkää, kuiskasi joku jännityksestä tukahtuneella äänellä. Luutnantti Tunne toisteli toisteli hengästyneenä mieleensä iskostunutta säettä: Joukkosi eessä... joukkosi eessä... Hän ei uskaltanut jatkaa, urhona kaadut, vaan hoki samaa uudelleen ja uudelleen.
Naapurijoukkue lähti liikkeelle. Tunne nousi ja komensi kankealla äänellä: Kolmonen eteenpäin!
Väkisin hän repaisi itsensä vauhtiin ja miehet seurasivat häntä. Pitkälle he eivät ehtineet, kun vaivaiskuuset alkoivat rätistä. Hengästyneenä hän huuteli:
-Eteenpäin! Ei saa jäädä tuleen makaamaan!
Luutnantti Tunne nousi, esimerkiksi muille, huutaen:
-Hakkaa päälle pohjan poika!
Kuului räjähdys. Miehet tajusivat, että luutnantti Tunne vaipui kasaan. Joukkueenjohtajan loppu oli tullut, ensimmäisen taistelun alussa.
Vänrikki Järki otti joukkueen johtoonsa. Taistelu hoitui loppuun pienin tappioin. Vain alikersantti Kenkä repesi kahtia eksyneen kranaatin silpomana.
-Uraaaaa...aaa...raaaa
-Ei tainnut tulla paraatimarssia Uraliin, huusi vänrikki Kokemus epätoivoisesti. On meinaan ilma täynnä lyijyä ja kauaa ei sekaan sovita.
Panssarivaunu oli ohittanut miinalinjan ja lähestyi esteittä kokoajan tuliattaen. Pst. kivääreitä tarvittiin muka toisaalla.
Vaunu oli parinkymmenen metrin päässä. Aliupseeri Rohkeus näki muutaman askeleen päässä kaatuneen puun ylös nousseen juurakon.
Rohkeus kaappasi nopeasti miinan ja syöksähti nopeasti juurakon taakse. Samalla hän kuuli Vänrikki Kokemuksen huutavan:
-Nyt ampukaa minkä ennätätte!
Rohkeus vavahti ja oli mennä sekaisin jännityksestä. Hänen ylikiihottuneeseen mielentilaansa Kokemuksen huuto iski niin kuin varoituksena uudesta ja tuntemattomasta vaarasta.
Hän epäröi miinan kuntoa. Pioneeriksi opiskelu oli myöhäistä. Hän tiesi vain, että miina räjähtäisi painon alla. Hetki oli tullut.
Hän näki silmissään esiinvilisevän telaketjun kuvan.
-Siihen, siihen.
Sitten hän heitti. Miinan paino ei antanut mahdollisuuksia tähtäilyyn. Rukouksentapaisia pyöri Rohkeuksen mielessä.
Samalla hän näki näyn, joka vavahdutti hänen mieltään. Oikeanpuoleisen oli pakko sattua. Hän painautui juurakkoa vasten toivoen, että se suojaisi tarpeeksi paineelta.
Parin sekunnin kuluttua koko maailma tuntui puristuvan hänen päälleen. Hän ei tuntenut jyrähdystä äänenä, vaan puuduttavana iskuna, joka sekoitti hänen tajuntansa.
Rohkeus lähti vaappumaan takaisin asemaansa. Hän oli joukkueen pelastaja, sankari! Viimeisillä askelilla pikakiväärisuihku lävisti hänet. Myöhemmin hänestä kenttäsairaalassa laskettiin 17 luotia.
Sodan viimeinen taistelu oli jo selkeää puolustustaistelua. Salamasota oli vaihtunut asemasotaan ensihetkillä. Raskaat virheet sotataktiikassa olivat kääntäneet sodan kulun vastapuolen hyväksi.
Taistelun jälkeen väsyneet miehet kävivät nukkumaan. Itsenäisyyden uhri oli ollut valtaisa. Jäljelle jäivät vain vänrikit Kokemus ja Järki sekä muutama sotamies. Aika velikultia.
Naapurijoukkue lähti liikkeelle. Tunne nousi ja komensi kankealla äänellä: Kolmonen eteenpäin!
Väkisin hän repaisi itsensä vauhtiin ja miehet seurasivat häntä. Pitkälle he eivät ehtineet, kun vaivaiskuuset alkoivat rätistä. Hengästyneenä hän huuteli:
-Eteenpäin! Ei saa jäädä tuleen makaamaan!
Luutnantti Tunne nousi, esimerkiksi muille, huutaen:
-Hakkaa päälle pohjan poika!
Kuului räjähdys. Miehet tajusivat, että luutnantti Tunne vaipui kasaan. Joukkueenjohtajan loppu oli tullut, ensimmäisen taistelun alussa.
Vänrikki Järki otti joukkueen johtoonsa. Taistelu hoitui loppuun pienin tappioin. Vain alikersantti Kenkä repesi kahtia eksyneen kranaatin silpomana.
IV
-Uraaaaa...aaa...raaaa
-Ei tainnut tulla paraatimarssia Uraliin, huusi vänrikki Kokemus epätoivoisesti. On meinaan ilma täynnä lyijyä ja kauaa ei sekaan sovita.
Panssarivaunu oli ohittanut miinalinjan ja lähestyi esteittä kokoajan tuliattaen. Pst. kivääreitä tarvittiin muka toisaalla.
Vaunu oli parinkymmenen metrin päässä. Aliupseeri Rohkeus näki muutaman askeleen päässä kaatuneen puun ylös nousseen juurakon.
Rohkeus kaappasi nopeasti miinan ja syöksähti nopeasti juurakon taakse. Samalla hän kuuli Vänrikki Kokemuksen huutavan:
-Nyt ampukaa minkä ennätätte!
Rohkeus vavahti ja oli mennä sekaisin jännityksestä. Hänen ylikiihottuneeseen mielentilaansa Kokemuksen huuto iski niin kuin varoituksena uudesta ja tuntemattomasta vaarasta.
Hän epäröi miinan kuntoa. Pioneeriksi opiskelu oli myöhäistä. Hän tiesi vain, että miina räjähtäisi painon alla. Hetki oli tullut.
Hän näki silmissään esiinvilisevän telaketjun kuvan.
-Siihen, siihen.
Sitten hän heitti. Miinan paino ei antanut mahdollisuuksia tähtäilyyn. Rukouksentapaisia pyöri Rohkeuksen mielessä.
Samalla hän näki näyn, joka vavahdutti hänen mieltään. Oikeanpuoleisen oli pakko sattua. Hän painautui juurakkoa vasten toivoen, että se suojaisi tarpeeksi paineelta.
Parin sekunnin kuluttua koko maailma tuntui puristuvan hänen päälleen. Hän ei tuntenut jyrähdystä äänenä, vaan puuduttavana iskuna, joka sekoitti hänen tajuntansa.
Rohkeus lähti vaappumaan takaisin asemaansa. Hän oli joukkueen pelastaja, sankari! Viimeisillä askelilla pikakiväärisuihku lävisti hänet. Myöhemmin hänestä kenttäsairaalassa laskettiin 17 luotia.
V
Sodan viimeinen taistelu oli jo selkeää puolustustaistelua. Salamasota oli vaihtunut asemasotaan ensihetkillä. Raskaat virheet sotataktiikassa olivat kääntäneet sodan kulun vastapuolen hyväksi.
Taistelun jälkeen väsyneet miehet kävivät nukkumaan. Itsenäisyyden uhri oli ollut valtaisa. Jäljelle jäivät vain vänrikit Kokemus ja Järki sekä muutama sotamies. Aika velikultia.
Viimeviikon reenit:
la; juoksu 55´
su (I); juoksu 35´
juoksu 45´, sis. Olarin kuntopolku kovaa 5´01´´ + 2 x 5min reippaasti (jokaisen täyttyvän minuutin loppuun 3-8sek "rusko") / 2´
ma; juoksu 20´, Vilin kanssa
suunnistus 65´, välillä reipasta
ti (II); suunnistus rennonreippaasti 16´24´´/2,8km + verkat ennen ja jälkeen. Loisto kulku, mitaleja huomenna! (eh eh he he...)
ke (III); juoksu 15´
Sotias-MM pitkä + verkat + 15´ min kilpajuoksua virolaisten alokkaitten ja Teron kanssa. Ykköselle raju koukku, yritin ottaa Vallun kiinni alussa ja vetelin riskillä. Loppu tavallista suorittamista, eli pari ajautumista ja reitinvalintavirhettä mutta muuten ihan hyviä väliaikoja.
to; juoksu 55´, kasarmia ympäri, mukana kesti Hölsö
pe (IV); juoksu 15´
Sotilas-MM keskimatka + verkat. Alku todella kovaa, mutta silti varmistellen. Yritin lopussa vetää loppuvedon, jolla viimeiset sekunnit niistyisivät pois kuleksimasta. Koukkasin sitten viimeistä suunnistusrastia reilun puoltoista minuuttia.
la (V); juoksu 15´
Sotilas-MM viesti + verkat. Helppo avausosuus fyysisesti ja henkisesti, sillä tavallisesti yritän pitää paljon aggressiivisempaa vauhtia. Suunnistus oli sujuvaa ja kovatkin jätkät tyytyivät kiltisti peesailemaan. Toki kun viimeinen rasti näkyi, alkoi sellainen sykkiminen, että sain tuotua viestin vaihtoon vasta neljäntenä noin viisi sekuntia Liettuan jälkeen.
Hyvä mukaelma Tuntemattomasta sotilaasta.Onnea ja tuuria armeijaan.
VastaaPoista