Vuosi lähti mallikkaasti käyntiin. Venäjä antoi avauskisan voiton ja jonkun kiinalaisen hyppykupan sen jälkeen. Ruotsin sprinttikisan jälkeen sainkin todeta lehdistölle, että meikäläisen kaikkien aikojen talvi aikalailla laskettiin itänaapurimme posliiniastiasta alas. Taudin jälkeen kaikista seuraavien viikkojen harjoituksista tuli kuluttavia ja se söi pohjan äkisti pois. SM-hiihdoissa oli nähtävissä alamäki, jolle ei tulisi loppua ennen kuin lumet kotikasarmin katolta sulaisivat.
Yritin kääntää suuntaa tai edes hidastaa mahalaskua muutamalla enemmän tai vähemmän epäonnistuneella tempulla. Bulgariaa edeltävällä viikolla ampumaleirin jälkeen vedin kolmeen päivään seitsemän tehoharjoitusta, sillä yltiökova harjoittelu lienee ainoa sallittu keino saavuttaa täydellinen kulku. Odotin Bulgarian ennen Romaniaa toimivan hyvänä kevyenä viikkona, mutta siitä tuli etenkin henkisesti melkoinen kiirastuli. Ongelmia oli välineiden kanssa niin, että lopulta Romaniassa otin kaiken enää surkuhupaisana huumorina: Ei ole näitä kisoja tarkoitettu Taivaisen kisoiksi.
Se melankolia, joka Bulgariasta jäi, ei tosiaankaan tuonut lisää voimia Romaniaan, jossa huonokulkuinen keskimatka ja huippuna hivenen epäonninen pitkämatka vain pahensivat olotilaa. Siksipä en edes yllättynyt, kun sprintissä lähes mahdoton tapahtui ja sauvan kahva katkesi.
Kun ultrapitkän jälkeen Ruotsin osakisojen valvoja kertoi cupvuoden päättyneen, oli olo huojentunut. Melko monena hetkenä olisin mielummin ollut Hennalassa kuin jossain itäblokin entisessä kommunistimaassa.
ti;
-aamulenkki
-MC-viesti 9,8km/31´ verkat. Lamov potkaisi sauvan poikki viimeisellä rastilla, kun yritin ottaa avausosuuden kärkipaikkaa liiankin hanakasti.
ke;
-aamulenkki
-MC-ultrapitkä 43,5km/140´ + verkat
-matkustus 17:30 – 10:30 Ånn - Lahti
to;
-kevyt juoksu 35´
B.N.S sai kauden aikana tuntea "nimensä mukaista" enemmän kuin laki sallii.Mutta lopulta
VastaaPoistahaulit himaan, niin sen kai sit pitääkin mennä:)
Onnittelut Olli kestämisestä, taistojen voittamisesta.
B.N.S
Onnittelut hienosta Pitkän kisan voitosta vaikean kauden jälkeen.
VastaaPoistaOnnittelut mahtavasta kauden päätöskisasta! Taitaa tuo Ruotsin maa olla teikälle aika antoisa hisukisamaaperä :) Bonus respectit harvinaisesta kirivoitosta!
VastaaPoista