Heinäkuun edellisen postauksen jälkeisen ajan olen viettänyt enemmän tai vähemmän netin ulottumattomissa Brasiliassa ja Ranskassa. Joitakin kisoja on tullut kierreltyä, MM-katsastusten sprinttiä (2.), keskimatkaa (n. 12.) ja pitkää (2.) sekä sotilaiden MM-kisojen kattaus keskimatkalla 5., pitkällä 9. ja viestissä ankkuroin Brasilian edelle sijalle 9.
Tänään oli alkuperäisenä ajatuksena olla Chamroussessa sopeutumassa ohueen ilmaan. Siitä ei tässä tilanteessa kuitenkaan ole vastaavaa hyötyä, joten ennen Suomeen paluutani hajotin päätäni asvalttiviidakoissa.
Reeniä kertyi kuukauteen vähemmän kuin vuoteen. Aikaerojen myötä kehittävien tehoharjoitustenkin määrä on jäänyt vähäiseksi.
Onneksi talvi, kevät ja kesä meni perusharjoittelun merkeissä eikä huippuvirettä näkynyt kevään kansallisissa. Vain siltä pohjalta voi tälläinen lällärikuukausi nostaa virettä kohti elokuun puoltaväliä Porvoon NORT:ista jatkuneen alamäen sijaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mitä tuo toka kappale tarkottaa? Sitä ettet muka juokse longaa???
VastaaPoistaEn tiedä.
VastaaPoistaNiimpä,valmennusjohto ilmoittaa matkavalinnoista, aikanaan kun se on ajankohtaista.SSL:n tiedotteen mukaan "Urheilijoiden matkavalinnat julkistetaan perjantaina 5.8." Tsemppiä valmistautumiseen!
VastaaPoistaonhan se kumma, jos tuollaisella harjoittelulla ei ala saada jo jonkinlaista tulostakin kisoissakin aikaiseksi=?
VastaaPoistamää kun luulin että näitä blogeja on tarkotus päivittääki...
VastaaPoistahyvinhän se on brasseissa mennyt, kun taakke on jäänyt mukana olleet molemmat mm-kisojen suomalaiset metsämatkojen mitalikandinaatit
VastaaPoistaMM-lenkkien jälkeen uutta ja laadukasta treeniä vaan niin kyllä se tulos näkyy sitten noin kymmenen vuoden päästä kuten Ikos Pasillakin.?
VastaaPoistaOlihan se MM-viestin katselu tosi ikävää katseltavaa kun mies ei jaksannu niin ei jaksannu, ja kyllä ihan väärässä paikassa....
VastaaPoistaviime kirjotus oli heinäkuu, oisko nyt elokuun aika kun ollaan jo syyskuun puolella? :)
VastaaPoista