Sairas kertomus

Kuten sanottua, toissaviikon maanantaina se taas alkoi, uusi ralli kohti uusia haasteita. Kymmenisen päivää menikin lähtökohtiin nähden mainiosti eli suunnitelman mukaan. Sen jälkeen tuli torstai ja juoksijan polvi, perjantai ja kurkkusoiro sekä launatai ja nilkka nurin.

Polven ärtymisessä juoksijan tasolle asti on selkeät syyt. Loppukesän surkuhupaisat pienen pienet lenkkeilyt eivät olleet koetelleet lihaksistoa ja jänteikköä riittävästi, jotta niiltä pohjilta voisi harjoitella kuten minkä tahansa kestävyyslajin huippu-urheilijan kesäaikaan pitääkin eli parinsadan kilometrin viikkotahtia. Viimeinen niitti oli kolmenkympin lenkiksi suunniteltu hiekkatiekierros. Juostuani vajaan kympin yhteen suuntaan neljän minuutin kilometrivauhdilla alkoi polvi yhtäkkiä kipuilla. Hetken huopailtuani päätin kääntyä takaisin päin, mutta säännöllisin väliajoin oli otettava kävelyaskelia ja venytettävä reiden ulkosyrjää. Kolmenkympin peruslenkki vaihtui 18 kilometrin juoksukävelyyn.

Flunssakin vielä käy järkiinsä, sillä loppukesän kolmen viikon antibioottikuuri lienee tappanut kaiken tapettavissa olevan bakteerikannan elimistöstä. Bakteerien joukkolahtauksessa menee niin sairauden aiheuttajat kuin terveyden ylläpitäjätkin ja sitä kautta vastustuskyky lienee alhainen. Ainakaan aikaisempina vuosina ei ole tullut sairasteltua näin tiehästi kuin nyt kuurin jälkimainingeissa.

Mutta tämä kolmas tapaus sitten. Voin huoletta lopettaa pöytään koputtelun kun nilkkavammoista puhutaan. Onnistuin nimittäin, oikeastaan urani ensimmäistä kertaa, osoittamaan jalkapöydällä taivasta. Tämä tapahtui Ranskan, Lapin, Hämeen tai Oulujoen pohjan kivikkojen sijaan radalla. AV-testejä reilun kakkosen verran juostuani astuin oikealla päkiälläni radan reunaraudalle. Nilkka meni ympäri, mutta jatkoin juoksuani kunnes polvi kipeytyi. Oletin nilkkasoiron taasen vain läheltäpiti-tilanteeksi, mutta illan myötä kevyesti turvonnut kehräsluu ei ole vieläkään ottanut rauhoittuakseen. Sinänsä hauskaa, että vasen jalka on kurvissa ollut reunaraudan oikealla puolen, mutta seuraavana maata hipaissut oikea jalka on astunut raudan päälle. Olisikohan jalan asennoissa jotain petrattavaa?

Onneksi kausi on vielä aika alkutekijöissään ja aikaa on kohtalaisesti laittaa paikat ja juoksuvauhti kuntoon. Ehkä tästä sairaasta kertomuksesta voisi jotain oppiakin ottaa, ettei tarvitsisi maaliskuussakin todeta, että aikaahan on...